Lauantai, 31. heinäkuuta, 2010
Jyväskylä voitti kansainvälisen kaupunkivalaistuskilpailun
Keskiviikko, 21 lokakuuta, 2009
jkl.fi / Juhana KonttinenJyväskylän kaupunki valloitti ykkössijan kansainvälisessä city.peolpe.light –kilpailussa Etelä-Korean Gwangjussa. Kaupunkivalaistuksen kehittämisestä myönnetty palkinto ja siihen liittyvä 10 000 euron rahasumma luovutettiin Jyväskylän edustajille LUCI:n (Lighting Urban Community International) yleiskokouksen yhteydessä 19.10.
Valaistusalan ammattilaisista koostuvan kilpailujuryn mielestä Jyväskylässä on osattu erinomaisesti hyödyntää valaistuksen mahdollisuudet kestävän kaupunkiympäristön kehittämisessä. Valaistus on olennainen osa Jyväskylän kaupunki-identiteettiä, se on energiatehokasta, valosaastetta vähentävää ja turvallisuutta parantavaa sekä kohottaa asukkaiden elämänlaatua.
Jyväskylä sai erityisesti kiitosta siitä, että valaistusta on laajamittaisen kaupunkisuunnittelun lisäksi osattu hyödyntää myös pienemmissä, julkisissa tiloissa kuten puistoissa, joissa valo on suoraan kosketuksissa ihmisiin.
city.people.light -kilpailun järjestävät vuosittain monikansallinen elektroniikka-alan yritys Philips ja kansainvälinen valon kaupunkien yhdistys LUCI. Kilpailuun osallistui 20 kaupunkia. Toisen palkinnon sai Kiinan Hangzhou ja kolmannen Sveitsin Lachen. Viime vuonna kilpailun voitti Etelä-Korean pääkaupunki Soul.
Jyväskylän Valon kaupunki –hanke

Uutisotsikot
- Uusien yritysten perustaminen kääntyi nousuun
- Lisäturvaa asumiseen
- Suomalaisille neljä mitalia kemian olympialaisista
- Cimcorp osti kanadalaisen robottiyhtiön
- MAP Medical toimittaa radioaktiiviset lääkkeet salamana maailmalle
- Metsolle uusia tilauksia Kiinasta ja Venäjältä
- Opiskelijat pyöräilevät saimaannorpan hyväksi
- Partiolaiset valtasivat Hämeenlinnan Evon
- Kuluttajien luottamus talouteen vahvimmillaan kolmeen vuoteen
- Vaadin kehittää ohjelmistoja avoimella periaatteella