Suomi oikeiden valintojen tiellä
Kun pohditaan Suomen merkitystä muuttuvassa maailmassa, on ehkä hyvä muistuttaa ensin kaikesta hyvästä mitä meillä on. Väitän, että Suomi on yksi menestyneimmistä maista toisen maailmansodan jälkeen, olemme nousseet raskaan sotataakan varjosta menestykseen.
Miksi näin? Resepti on lopulta yksinkertainen: Keskiössä on ollut suomalaisuuden sisin, meidän arvomme ja asenteemme, henki ja tahto, sisu mennä yhdessä eteenpäin. Tätä ihmettä haluan olla tukemassa ja vahvistamassa. Suomi on maa, jossa ihmeitä tapahtuu varsinkin silloin, kun ajat ovat vaikeita. Se hetki on nyt, velkaantuneiden länsimaiden kärsiessä aiempien vuosien virheistä. On muutoksen paikka.
On tärkeää ymmärtää, että parhaillaan kehittyvä maailmanjärjestys muotoutuu ennen kaikkea talouden kautta. Kehittyvien talouksien nousu ei kuitenkaan pysähdy vain talouden menestykseen, vaan se tuo mukanaan vaikutusvaltaa. Yhä vielä on niin, että "money talks". Muutos on kenties vielä paljon vaikuttavampi kuin olemme ajatelleetkaan.
Suomen tehtävä on luonnollisesti pysyä mukana tässä muutoksessa ja tarjota jokaiselle suomalaiselle mahdollisimman hyvät edellytykset elää omassa maassamme. Joustavuus, nopeakin liikkuminen tilanteen mukaan, on yksi osaaminen ja se meillä on. Tämä on nyt näkynyt vaikkapa kaupassa, suomalaisen teollisuuden vienti on menestynyt hyvin kehittyvien maiden markkinoilla.
Voimme myös olla edelläkävijä, niin kuin jo nyt yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa monessa olemme. Yhteiskunnallinen vakaus nousee yhä tärkeämmäksi menestyksen lähteeksi. Se on kilpailukykytekijä, mutta myös vientituote – malli muuttuvalle maailmalle. Siihen yhdistyy luontevasti myös Suomen mahdollisuudet toimia ristiriitojen välittäjänä.
Kun Suomi on hereillä ja tekee hyviä valintoja, niin menestyksemme on turvattu myös vastaisuudessa. Uskon, että presidentti on tärkeä apu ja vaikuttaja muuttuvassa maailmassa. Siinä työssä haluan olla mukana, palvelemassa yhteistä hyväämme.