Hyviä uutisia torstailta 26. tammikuuta 2012:

Isäkuukausi on jokaisänoikeus

Olen alkuvuodesta viisi viikkoa vapaalla, jahuu! Olenko säästänyt vuosilomiani? En. Palkatonta vapaata? Ei, ei. Pidän kuuden viikon mittaisen, niin sanotun isäkuukauden, jonka ansiosta voin perheeni kanssa lähteä Kiinaan viettämään paikallista uutta vuotta vaimoni sukulaisten ja lasteni isovanhempien luokse.

Kuten nykyään monessa muussakin Euroopan maassa, myös Suomessa tuoreilla isillä on mahdollisuus korkeintaan kolmen viikon pituiseen isyysvapaaseen lapsen syntymän jälkeen.

Myöhemmin äitiysloman päätyttyä vanhemmat voivat päättää, kumpi jää reilun viiden kuukauden mittaiselle vanhempainvapaalle hoitamaan lasta. Vanhemmat voivat myös jakaa vapaan keskenään. Kun isä käyttää vanhempainvapaasta vähintään 12 päivää, hän saa korkeintaan 24 ylimääräistä vapaapäivää. Tätä maksimissaan kuuden viikon jaksoa kutsutaan isäkuukaudeksi.

Isyysvapaa on ollut Suomessa käytössä pidempään kuin missään muualla. Se esiteltiin vuonna 1977. Suomessa isyysvapaa on pidemmästä päästä, mutta esimerkiksi naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa se voi olla vieläkin pidempi ja valtion maksamat korvaukset hieman korkeampia.

Isyysvapaata käyttää yli 80 prosenttia suomalaisisistä. Sen sijaan vanhempainvapaata käytetään valitettavan vähän. Vuonna 2007 kaikista vanhempainvapaista isät käyttivät vain noin 6 prosenttia, kun Ruotsissa vastaava luku on yli 20 prosenttia. Suomen määrä on kuitenkin onneksi kasvussa.

Aikaisemmin isäkuukauden maksimipituus oli neljä viikkoa, mutta vuonna 2010 kestoa pidennettiin kuuteen viikkoon. Toivottavasti tämä kannustaa yhä useampaa isää hyödyntämään isäkuukautta. Lapset ovat pieniä vain kerran, joten mahdollisuus pidempään yhdessäoloaikaan on sen arvoista pienestä tulonmenetyksestä huolimatta.

Jyri Lintunen
Area Manager, Finnfacts

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.