Hyviä uutisia torstailta 24. kesäkuuta 2010:

Muuttuvan maailman ihmeitä

Maailma muuttuu. Sen sai taas huomata, kun tapasi moskovalaisen ympäristöaktivistin. Omilla elämänvalinnoillaan maailmaa pelastavia hippejä on itänaapurissamme harvassa. Vaikka venäläiset usein päivittelevätkin ympäristöasioiden tolaa, siirtyvät ihanteet erittäin harvoin juhlapuheista jokapäiväiseen elämään. Ympäristö valtiollistetaan ja sitä pidetään jotenkin ihmisten ulkopuolisena asiana. Ja niin mökiltä yli jääneet paristot kannetaan vähin äänin läheiseen metsään.

Ei se ole mikään ihme. Neuvostoliitossa luonto nähtiin yksinkertaistaen resurssina, josta saattoi lohkoa kansan tarpeisiin. 90-luvun ryöstökapitalismin jaloissa Venäjän luonnonvarat pelasti vain heikosti kehittynyt talous ja surkea infrastruktuuri.

2000-luvulla Venäjällä on vahvasti keskitetty ja tehostettu luonnonresurssien hyödyntämistä. Venäläiset ovat saattaneet ylpeänä seurata, kuinka kotimaiset öljytankkerit on laskettu Suomenlahdelle tuomaan kansalle sen kipeästi tarvitsemia vientirahoja. Ympäristö näyttelee edelleen sivuosaa siinä suuressa näytelmässä, jonka tarkoituksena on palauttaa Venäjän suurvalta-asema ja ihmisten usko isänmaahan.

Mutta joku on myös muuttunut. Neuvostoliiton kaaduttua ja teknologian kehityksen myötä kansan eristäminen maailmasta tuli mahdottomaksi. Syntyi sukupolvi, jolla oli mahdollisuus kyseenalaistaa vanhat ajattelumallit. Nämä nuoret eivät enää usko öljyn tuomaan hyvinvointiin. Ja ovat kaiken lisäksi valmiita aloittamaan muutoksen itsestään. Se antaa toivoa, että hiljalleen muutos tapahtuu meissä kaikissa.

Henriikka Ahtiainen
Area Manager, Finnfacts

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.