Hyviä uutisia torstailta 22. joulukuuta 2011:

Panostetaan luovuuteen

Kun Suomi oli kriisissä 90-luvulla, ulospääsyn tarjosi innovaatiorahoitukseen panostaminen. Nytkin niin Suomessa kuin koko EU:ssa tarvitaan t&k&i-rahoituksen kasvattamista, ei vähentämistä.

EU:n 2020-strategiaan sisältyy tavoite lisätä rahoitusta kolmeen prosenttiin bkt:sta, Suomi pysynee neljän prosentin bkt-osuudessa. Kuitenkin eniten innovaatioita saattaisi edistää EU:n yhtenäisten digitaalisten sisämarkkinoiden aikaansaanti. Näin esimerkiksi pk-yritys saisi kehittämilleen uusille ohjelmistoille heti 500 miljoonan ihmisen ostovoimaiset markkinat.

Sama pätee EU:n muidenkin sisämarkkinoiden avaamiseen. Euroopan yhteinen patenttijärjestelmä on vihdoin käynnistymässä, ja sen odotetaan tekevän henkisen omaisuuden suojaamisen nykyistä paljon edullisemmaksi.

Unioniin on saatava yhtenäinen tutkimusalue, jossa tutkijat vapaasti liikkuvat. Suomen kannattaa kehittää tutkimusyhteistyötä myös muiden maiden kuten Venäjän kanssa.

Tein parlamentin työllisyysvaliokunnan puolesta lausuntoa innovaatiopolitiikasta. Siinä totesimme, että innovaatiopolitiikka tulee ymmärtää laajasti. Kyse ei ole vain teknisistä innovaatioista, vaan aikaisempaa enemmän sosiaalisesta ja palveluihin liittyvästä innovoinnista. Luovuudesta, joka auttaa ratkaisemaan yhteiskunnallisia haasteita, kuten ikääntymisen ja terveydenhoidon tai ympäristönsuojelun, ilmastonmuutoksen ja energiatehokkuuden haasteita.

Suomalaiset ovat kekseliästä väkeä. Monilla on hyviä ideoita. Me emme vain osaa aina tuotteistaa ja kaupallistaa keksintöjämme. Siksi tulee hakea yrityskontakteja ja siemenrahoitusta, etteivät keksinnöt jää hyödyntämättä.

Sari Essayah
Presidenttiehdokas, europarlamentaarikko

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.