Paras maa
Ennätyskuuman kesäloman jälkeen on tietenkin ennätyskurjaa palata töihin. Mutta jos työnä on promovoida kotimaata ulkomaiselle medialle, on vaikea keksiä mukavampaa töihin paluuta, kuin minkä Newsweek-lehti järjesti. Lehden maavertailun mukaan Suomi on maailman paras valtio elää − eikä säätä edes ollut huomioitu vertailussa.Suomalaisen tyypillinen reaktio tällaisiin vertailutuloksiin on, että tutkimuksessa täytyy olla jotain vikaa. Mutta Suomen sijoittuessa lähes poikkeuksetta erilaisten vertailujen välittömään kärkeen, maassamme täytyy sittenkin olla jotain hyvää.
Jätän syksyllä tämän maailman parhaan maan ja muutan perheineni Japaniin, maailman yhdeksänneksi parhaaseen maahan. Työnäni on edelleen levittää suomalaista ilosanomaa. Mitä sitten kertoisin siellä omasta maastani?
PISA-ihmetarinamme on ehdottomasti vahvin valttimme, mutta se alkaa olla siellä jo kaikille tuttu.
Ehkä kerron, että täällä on edelleenkin vain vähän korruptiota. Japanissa taas poliitikot saavat taajaan väistyä talousepäselvyyksiensä takia. Poliittisten olojen vertailussa Suomi oli yhdeksäs ja Japani 25.
Terveydenhuollon saralla suomalaisia hyvinvointipalveluja on menestyksekkäästi viety Japaniin, mutta tässä suomalaisten olisi ennemminkin opittava Japanilta, joka oli Newsweekin terveysvertailussa maailman ykkönen Suomen jäädessä 17:ksi.
Japanissa sukupuoliroolit elävät eri aikakautta kuin täällä meillä. Naiset hoitavat poikkeuksetta lapset ja liikemiehet kutsuvat vähäistä perheen kanssa vietettyä aikaa kauniisti family serviceksi. Aionkin luennoida japanilaismiehille tasa-arvoistuvasta Suomesta ja kertoa omakohtaisista kokemuksistani hoitovapaan käyttämisessä.
Hyvää kerrottavaa olisi niin paljon. Toivottavasti ehdin kertoa kaikki hienot tarinat parhaasta maastamme noiden muutaman vuoden aikana.
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.
