Hyviä uutisia maanantailta 16. tammikuuta 2012:

Uusi näköala ilmastonmuutoksen torjuntaan

Suomi on monissa vertailuissa arvioitu jopa maailman parhaaksi maaksi. Se nousi ykköseksi kilpailukyvyssä ja kestävässä kehityksessä pääministeriaikanani. Meillä on korkea osaamistaso ja kyky organisoida. Hyvinvointimallimme on maailmankuulu. Suomi tunnetaan maailmalla yhteistyökyvystään ja meihin luotetaan.

Presidenttinä rohkaisisin uuden näköalan avaamista ilmastonmuutoksen torjuntaan. Se on Suomen uusi tehtävä maailmassa.

Ilmaston on havaittu muuttuvan jopa nopeammin kuin aiemmin on ennustettu. Ilmastomuutoksen hidastaminen on suuri kysymys, josta meidän aikamme joko jää tai on jäämättä historiaan. Tämä on sukupolvien vastuukysymys, jossa yksittäisen ihmisen tai edes yksittäisen valtion teot eivät riitä.

Ilmastonmuutos murtautui aktivistien agendalta valtavirtaan muutama vuosi sitten. Vaikutti selvältä, että se tulee jatkossa ohjaamaan kaikkea keskustelua ja päätöksentekoa. Al Goren Epämiellyttävä totuus -dokumentti kiersi maailman elokuvasaleja. YK:n ilmastopaneeli palkittiin Nobelilla. Media teki hiilijalanjälkilaskureita.

Mitä sitten tapahtui? Olemmeko onnistuneet pysäyttämään ilmaston lämpenemisen? Emme. Ovatko maat saaneet aikaan heti voimassa olevia sitovia sopimuksia? Eivät.

Päinvastoin. Monet ilmastomuutoksen etenemistä kuvaavat mittarit viittaavat mieluummin ennakoitua nopeampaan muutokseen kuin vielä muutama vuosi sitten ennustettiin. Silti ilmastonmuutos on pudonnut poliittisen keskusteluagendan kärjestä sivujuonteeksi eikä Durbanin kokous olennaisesti muuttanut tilannetta.

Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, yhteistä tahtoa ja politiikkaa sekä globaalisti hyväksytty ilmastolaki. Tarvitaan myös jatkuvaa tieteellistä tutkimusta ilmaston lämpenemiseen johtavista syistä ja konkreettisia toimia niissä asioissa, joissa ihmiskunta voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Näistä sademetsien hävittämisen estäminen on otettava entistä vakavammin.

Suomen on otettava johtava rooli kansainvälisessä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Meillä on siihen osaamista ja näyttöjä. Otetaan rohkeasti vastuu ja säästetään maailma myös tuleville sukupolville.

Paavo Lipponen
Presidenttiehdokas

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.