Arkisto: Näkökulmat
Näytetään 13
artikkelia
tammi—maaliskuulta 2011
Otsikot
to 31. maaliskuuta 2011:
Uusi Nokia ponnistaa pienestä
Suomalaisessa yritysmaailmassa on pitkään ajateltu, että kunhan maailmanluokan koulutus tuottaa riittävästi älykkäitä ihmisiä, uusi Nokia syntyy ikään kuin itsestään. Monet päättäjät ovat myös juuttuneet samaan suohon. Maailmanluokan koulutusjärjestelmä ei kuitenkaan yksistään voi synnyttää kansainvälistä yritystä, joka tuottaa yhteiskunnalle... Lue lisääto 24. maaliskuuta 2011:
Rakennetaan se puusta
Suomi mielii puurakentamisen mallimaaksi. Puurakentaminen on otettu hallituksen ohjelmiin ja puutuoteala itse panostaa uusien ratkaisujen ja osaamisen kehittämiseen. Aika on otollinen, sillä kiristyvät energia- ja ilmastovaatimukset tulevat merkitsemään voimakasta puurakentamisen kasvua maailmanlaajuisesti. Rakentamisen tulevaisuus on yhä... Lue lisääto 17. maaliskuuta 2011:
Finnish Eyes and the Southern Cross
Edustan Suomea eräässä maailmankolkassa, Down Underissa. Australiassa ei ole vaikea edustaa maatamme, sillä meidät tunnetaan ja tiedostetaan täällä paremmin kuin monessa muussa Euroopan maassa. Lähtökohtaisesti ajatus Suomesta on positiivinen. Meillä on hyvä brändi Australiassa. Australiasta on kehittynyt yksi maailman suhteellisesti... Lue lisääto 10. maaliskuuta 2011:
Cold now, snow plow – knowhow
Poikkeuksellisen kylmää jatkunut viikkoja. Talveen tottunut kansa sitä tuskin huomaa. Kaikki toimii kuin kesällä, ainakin melkein. Ulkona on nelisenkymmentä astetta kylmempää kuin lämpimissä mukavissa sisätiloissa. Kasvihuoneilmiö tekee tuloaan, mutta lämpömittarin mukaan vielä kaukana tulevaisuudessa. Pakkanen tunkeutuu auratun tien... Lue lisääto 3. maaliskuuta 2011:
Suomi on Kiinassa kokoaan suurempi
Suomen paviljonki palkittiin Shanghain maailmannäyttelyssä kultamitalilla. Osallistumisemme sai muutenkin huomiota ja Kiinan valtiojohdon tunnustuksen. Kirnu-paviljongissa kävi 5,7 miljoonaa vierasta eli enemmän kuin Suomen väkiluku. Suomen laaja osallistuminen kattoi valtiohallinnon, yritykset, kaupungit, korkeakoulut ja kulttuuritoimijat.... Lue lisääto 24. helmikuuta 2011:
Oodi auringolle
Liikaa lunta, liian kylmä, liian pimeää eli perinteiset keskustelunaiheet puhuttaessa suomalaisesta talvesta. Itse rakastan talvea, joten valitan lähinnä siitä, jos on liian lämmin tai liikaa loskaa. Pimeys käy kyllä minunkin voimilleni. Olkoon pakkasta vaikka kuinka, mutta tulkoon valo. Eikä aurinko ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan.... Lue lisääto 17. helmikuuta 2011:
Suomen kuljetuskäytävän palveluille yhteinen brändi
Suomen kuljetuskäytävä on kautta aikojen tunnettu luotettavana ja turvallisena reittinä ja tästä johtuen kauttamme on perinteisesti kuljetettu muun muassa arvotavaraa Venäjälle. Mutta Suomen reitillä on paljon muitakin vahvuuksia, jotka on nyt koottu kuljetuskäytävää markkinoivan yhteisen brändin alle. Erinomainen maantieteellinen sijaintimme... Lue lisääto 10. helmikuuta 2011:
House of Finland rakenteilla Tukholmassa
Suomen Tukholman suurlähetystö on lähtenyt toteuttamaan Suomi-brändiryhmän loppuraportissakin mainittua, ja Suomi-promootioon kuuluvaa, ”House of Finlandista / Suomi-keskus” -ajatusta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että samassa kaupungissa toimivia erilaisia Suomi-toimijoita pyrittäisiin keräämään fyysisesti yhteen paikkaan, eri maiden... Lue lisääto 3. helmikuuta 2011:
Kulttuurihan ei tuota mitään!
Kulttuuri, mitä sillä tekee? Eihän se tuota meille mitään. Pitääkö sitä kannattaa? Niin, pitääkö yleensäkään mitään, mikä on normaali osa jokapäiväistä elämäämme, kannattaa? Kulttuurihan on sitä mitä me olemme, se on olemassa, haluamme me sitä tai emme. Nuori Kulttuuri -organisaatio, jossa nyt työskentelen, perustettiin opetus- ja... Lue lisääto 27. tammikuuta 2011:
Maailmanluokan lumiosaamista
Joulun alla alkoi Iso-Britanniasta ja Keski-Euroopasta tulvia huolestuttavia uutisia, joissa suuria kansainvälisiä lentoasemia oli suljettu lumisateen ja jään vuoksi. Joissakin tapauksissa lentoliikenne pysähtyi päiväkausiksi. Koska Suomessa on lumi- ja jääolosuhteita noin viiden kuukauden ajan joka vuosi, meillä ei olisi mahdollista... Lue lisääto 20. tammikuuta 2011:
Muovijäte joutaa energiaksi
Eräänä päivänä postiluukusta valahti kerrostalomme asukkaan laatima kirje, jossa kerrottiin talonyhtiöömme saapuneen energiajakeen keräyspönttö. Energiajae näytti tarkoittavan suomeksi polttokelpoista jätettä. Lähtökohta lisälajitteluun ei ollut paras mahdollinen, kun kirjeen vastaanotti se useimmiten haisevan biojätepussin roskiin vievä mies.... Lue lisääto 13. tammikuuta 2011:
Tallinna liittyi yhteisvaluutta euroon
Tallinna juhli vuoden vaihtumista poikkeuksellisen näyttävästi. Kaupungin keskustaan Estonia-teatteriin ja sen ympärille kerääntyi sankka väkijoukko. Puolenyön jälkeen ilotulitteiden kajon hälvennyttyä Estonian ovesta asteli pakkasilmaan pääministeri Andrus Ansip, joka nosti ensimmäiset eurot teatterin eteen varta vasten tuodusta... Lue lisääke 5. tammikuuta 2011:
Vuonna 2011 juhlitaan kemiaa
UNESCO on nimennyt vuoden 2011 kansainväliseksi kemian vuodeksi. Kemiaa ja sen merkitystä hyvinvoinnillemme ja ympäristöllemme juhlitaan kaikkialla maailmassa. Tavoitteena on lisätä tietämystä kemian merkityksestä eri elämän aloilla sekä innostaa nuoria kemian ja luonnontieteiden pariin. Marie Curiesai kemian Nobelin palkinnon vuonna 1911,... Lue lisääNäytetään 13 artikkelia tammi—maaliskuulta 2011