Lauantai, 31. heinäkuuta, 2010


Suomalaiskomedia Tribecan elokuvafestivaaleille

Perjantai, 12 maaliskuuta, 2010

freetimemachos.comMika Ronkaisen komedia kilpailee ensimmäisenä suomalaiselokuvana Tribecan elokuvafestivaalien dokumenttisarjassa.

Ensimmäinen suomalaiselokuva "Freetime Machos" on valittu New Yorkissa järjestettävän Tribeca Film Festivalin dokumenttielokuvien kilpailusarjaan.

Mika Ronkaisen ohjaama komedia kertoo oululaisesta kovaonnisesta rugby-joukkueesta, jonka valmentajaksi palkataan brittiläinen nokiatyöläinen Roger. Freetime Machos kuvaa jäyhää mieskulttuuria sympaattisella tavalla, kun karaistuneet miehet käsittelevät rugbyn ja ryyppäämisen ohella myös naissuhteistaan. Elokuvaa saa ensi-iltansa perjantaina Suomessa ja New Yorkissa huhtikuussa.

Kahdeksatta kertaa järjestettävä Tribeca Film Festival on noussut maailman yhdeksi merkittävimmäksi elokuvafestivaaliksi, joka perustettiin vuoden 2001 WTC terrori-iskujen jälkeen alueen liiketoiminnan vahvistamiseksi. Yksi tapahtuman perustajista on näyttelijä Robert De Niro.

YLE Oulun uutiset

www.freetimemachos.com

AH

Jaa artikkeli muiden kanssa