Hyviä uutisia torstailta 20. toukokuuta 2010:

Kiinaan nousee ekokaupunki

DigiEcoCity Suomalainen DigiEcoCity Oy suunnittelee ja toteuttaa Gongqingin digitaaliseen ekokaupunkialueeseen. Työt aloitettiin juhlavasti toukokuun alussa.

Kiinaan rakennetaan ainutlaatuista ihannekaupunkia eli DigiEcoCityä, jossa kestävä kehitys yhdistyy digitaalisen teknologian innovaatioihin. Muutaman vuoden kuluttua valmistuvan päästöttömän ekokaupungin on tarkoitus tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa.

Gongqing DigiEcoCityn rakentaminen Jiangxi-provinssissa käynnistyi juhlavasti toukokuun alussa. Tulevan kaupungin pinta-ala on noin 5,2 neliökilometriä ja asukasmäärä noin 100 000. Kaupungin suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaa suomalainen DigiEcoCity Oy.

– Ensimmäisenä rakennetaan kaupungin halki kulkeva, noin viiden kilometrin pituinen pääkatu. Tavoitteena on saada hanke valmiiksi kolmessa - viidessä vuodessa, toimitusjohtaja Mauri Tommila kertoo.

Uuden ajan hanke
 
Kiinan presidentti Hu Jintao on asettanut tavoitteeksi kehittää Gongqingista malliesimerkin maan laajalle kaupungistumisohjelmalle. Sen mukaan Kiina siirtää noin 400 miljoonaa asukasta maaseudulta kaupunkeihin seuraavan 15 - 20 vuoden aikana.

– On tärkeää, että kaupungit rakennetaan kestävän kehityksen mukaisesti. Suomella on tarjota näihin hankkeisiin ympäristöystävällistä teknologiaa ja ratkaisuja, Tommila sanoo.

– Ainutlaatuiseksi hankkeen tekee sekin, että kaupunki tarjoaa asukkailleen hyvän elämän tarvitsemat palvelut jalankulkuetäisyydellä.

Kaupungista on tarkoitus tulla plusenergiaomavarainen eli sellainen, joka tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa käyttämällä energialähteinä uusiutuvia energiamuotoja. Kaupungista tulee myös nollaemissiokaupunki, joka ei synnytä päästöjä.

Suuri muutos


Uuden ajan kaupungissa aurinko-, maa- ja bioenergialähteiden käyttö, jätteiden automaattinen kokoamisjärjestely, kierrätys ja energiakäyttö, vähän energiaa käyttävät valaistusjärjestelmät sekä vesi- ja jätevesijärjestelmät toteutetaan ekologisin periaattein.  

Digitaaliset ratkaisut parantavat ekologisuutta ja toimivuutta virtuaalitoimintojen korvatessa perinteisiä fyysisiä toimintoja, esimerkiksi pankkirakennuksia. Uudet innovaatiot muuttavat niin työntekoa, kaupankäyntiä, sairaanhoitoa kuin koulunkäyntiä.

– Digitaalinen teknologia muuttaa kaupunki- ja yhdyskuntarakenteita vielä voimakkaammin kuin aikaisemmat suuret keksinnöt, kuten höyrykone, juna, auto ja lentokone, Tommila toteaa.

Ensimmäinen ekokaupunki on jo saamassa jatkoa. Seuraavan, Jiangsu-provinssissa sijaitsevan Danyang DigiEcoCityn, rakentaminen alkaa vuoden 2011 alkupuolella.

www.DigiEcoCity.com



Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.