Hyviä uutisia torstailta 18. helmikuuta 2010:

Öljyhaverit kuriin Itämerellä

Lamor Corporation Lamor panostaa herkästi haavoittuvan Itämeren alueen öljyntorjuntaan.
Laivaliikenteen lisääntyessä myös öljyvahinkojen riski kasvaa. Haverin sattuessa tarvitaan nopeaa toimintaa. Lamor Corporationin kehittämä konsepti alueellisen ympäristötoiminnan keskuksista tarjoaa tehokkaat keinot vahinkojen torjuntaan – myös Itämerellä.

Lamorin myyntijohtaja Juha Muhonen pitää laivaliikenteen ja öljynkuljetusten määrän jatkuvaa kasvua Itämeren suurimpana riskinä. Lisäriskinsä tuo talvi, jolloin merellä liikkuu paljon aluksia, joiden henkilökunnalla ei välttämättä ole riittävää kokemusta talviajosta.

Pienehköjä öljypäästöjä sattuu koko ajan. Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2009 Suomen merialuilla havaittiin yhteensä 68 öljypäästöä.

– Näistä tuskin koskaan päästään. Päästöjä seurataan koko ajan ja niiden valvontaa on lisätty. Merkittäviä öljyvahinkoja ei onneksi pariin vuoteen ole sattunut, Muhonen sanoo.

Vahingon riski on kuitenkin koko ajan läsnä.

– Yhteentörmäyksestä aiheutuva öljyvahinko on suuri riski. Yli kaikkien ennusteiden kasvavan meriliikenteen takia on vain ajan kysymys, milloin merkittävä vahinko Itämerellä on totta.

Yhteistyötä maailmalla

Suomella on Muhosen mukaan varsin hyvä öljyntorjuntavalmius avomerellä, mutta rannikkoalueilla on selkeitä puutteita, mikä vaatii tulevilta vuosilta laajoja investointeja. Kansainvälisellä rintamalla Lamor tekee aktiivisesti töitä öljyntorjuntavalmiuden parantamiseksi yhteistyössä Itämeren alueen valtioiden sekä Euroopan Unionin kanssa.

EU, kansainväliset öljy-yhtiöt, laivanomistajat, rahoituslaitokset sekä paikalliset viranomaiset ja teollisuusyritykset ovat ottaneet Lamorin Environmental Action Center -konseptin vastaan kiinnostuksella. Yhtiö on perustamassa öljyntorjuntakeskuksia Tanskaan, Portugaliin, Omaniin, Venäjälle ja Lähi-itään.

EU:n perustama Merenkulun turvallisuusjärjestö EMSA (The European Maritime Safety Agency) pitää Lamorin konseptia toimivana, edistyksellisenä ja kustannus-tehokkaana ratkaisuna Euroopan merialueilla.

– Teemme läheistä yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa öljyntorjuntavalmiuden edistämiseksi ja lisäämiseksi. Asiantuntijaorganisaationa toimitamme paitsi laitteistoja, myös tietotaitoamme, Muhonen kertoo.

– Myös yhteistyö EMSAn kanssa on jatkunut vuosia ja se jatkuu edelleen. EMSA on vahva lisäresurssi Itämeren öljyntorjuntatyössä. Se tukee valtioiden kansallisia valmiuksia, mutta tarjoaa lisäksi EU-tason valmiutta, joka ei ole sidoksissa viranomaisiin.

www.lamor.fi

SO-M

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.