Suuria akkuja Eurooppaan
European Batteries Oy Euroopan johtavaksi toimijaksi tähtäävä European Batteries Oy valmistaa suuria Li-ioni -akkuja ja akkujärjestelmiä.European Batteries Oy avasi Euroopan ensimmäisen suuria Li-ioni -akkuja ja akkujärjestelmiä valmistavan tehtaan kesäkuussa Varkauteen. – Ajoitus tarjoaa erinomaisen tilaisuuden merkittävän markkinaosuuden ottamiselle, talousjohtaja Martti Ukkonen sanoo.
Varkauden tehtaan valmistamien akkujen ja akkujärjestelmien kysyntää ovat vauhdittaneet ajoneuvoteollisuus ja tiukentuvat ympäristömääräykset. Suuria akkujärjestelmiä tarvitaan paitsi sähköautoissa myös esimerkiksi työkoneissa, energiavarastoissa, laivoissa ja junissa.
Tehtaan toiminta on käynnistynyt odotusten mukaisesti, ja tuotantoa ajetaan suunnitellun aikataulun mukaisesti ylös. Asiakastapaamisia on Ukkosen mukaan helppo sopia asian kiinnostavuuden ansiosta. Testijärjestelmien toimitukset aloitettiin jo heinäkuussa.
Kysyntä tehtaan käynnistymisen jälkeen on ollut suurta, erityisesti autotehtaiden suunnalta. Yritys avasi tehtaan sopivaan saumaan, jossa maailmanlaajuinen tarjonta ei pysty vastaamaan kysyntään. Toisaalta kyseessä on uusi tuote, joten ajoneuvojen ulkopuoliset sektorit ovat vasta heräämässä.
Vuoteen 2015 mennessä autovalmistajien odotetaan julkistaneen 120 erilaista hybridi- tai täyssähkömallia. Analyytikkoarvioiden perusteella puhtaiden sähköautojen osuus on viisi prosenttia koko ajoneuvomarkkinasta vuoteen 2020 mennessä. Kun päälle lasketaan hybridit, kokonaismarkkinaosuus kasvaa noin 15-20 prosenttiin.
Varautuakseen nopeasti kasvavaan kysyntään, European Batteries suunnittelee jo tehtaan laajentamista. Vuosina 2011-2012 toteutettava laajennus kolminkertaistaa tuotantokapasiteetin.
Kilpailu kiihtyy
Yksi European Batteries Oy:n menestystekijöistä on oikea teknologiavalinta, joka tarjoaa yhdistelmän korkeaa energiatiheyttä ja pitkää ikää. Samalla se täyttää autotehtaiden tiukat turvallisuuskriteerit.
Yhtiö kattaa koko akkujärjestelmien tuotantoketjun akkukennojen valmistuksesta hallintaelektroniikkaan ja asiakasjärjestelmiin. Poikkeuksellisen pitkälle automatisoitu tuotanto ja alhaisemmat materiaalikustannukset lisäävät kilpailukykyä.
Yhtiön päämarkkinat ovat Euroopassa. Kilpailevia akkuja valmistetaan myös Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Pisimmällä ollaan Ukkosen mukaan Aasiassa, jossa akkuja tuotetaan oman autoteollisuutensa tarpeisiin. Yhdysvalloissa valmistus on käynnistymässä samassa tahdissa European Batteries Oy:n kanssa.
www.europeanbatteries.com
SoM
Kommentit (10)