Puhdasta jälkeä Uudestakaupungista
Hiilineutraalit kunnat eli HINKU on Tekesin, Suomen ympäristökeskuksen ja yritysten rahoittama kaksivuotinen hanke, johon osallistuivat Uudenkaupungin lisäksi Mynämäki, Kuhmoinen, Padasjoki ja Parikkala. Hanke päättyi kesäkuun alussa, mutta toiminta jatkuu.
Hankkeen tavoitteena oli saada kunnat, yritykset ja kuntalaiset ideoimaan ja räätälöimään yhdessä uusia ja kustannustehokkaita ratkaisuja kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi.
– Uusikaupunki lähti mukaan ennen kaikkea elinkeinopoliittisista syistä. Ympäristöliiketoiminta on yksi nopeimmin kehittyvistä ja kansainvälistyvistä toimialoista, Koski korostaa.
Sanoista tekoihin
Uudenkaupungin tärkeimpänä tavoitteena oli saada koko kaupunki liikkeelle toimimaan hyvän asian puolesta.
– Tässä olemme päässeet hyvään alkuun. Toimimme suunnitelmallisesti ja mahdollisimman konkreettisella tasolla, jotta hanke ei jää pelkän puhumisen varaan.
Hanke jaettiin rönsyjen välttämiseksi neljään osaan: kaupungin, yritysten ja asukkaiden toimintaan sekä maatalouteen ja muihin toimijoihin. Hankkeen myötä esimerkiksi kaupunki pyrkii tavoitteisiin kaavoituksen, liikennejärjestelyjen, energian säästön sekä uusiutuvan energiatuotannon avulla.
– Asukkailta saimme nettikyselyn perusteella 1900 ideaa ja mielipidettä. Innostamme asukkaita uusiutuvien energialähteiden valintaan, jätehuollon kehittämiseen sekä julkisen liikenteen ja pyöräilyn suosimiseen. Myös kunnan kesäasukkaille on laadittu oma suunnitelma.
Hyvä kiertämään
Uudessakaupungissa hankkeeseen on sitoutunut 44 yritystä, joiden painoarvo on hankkeen kannalta merkittävä. Yritysnäkökulmasta korostuvat mm. uusiutuvan energian tuotanto, uusiutuvan energian laitteistojen valmistus ja myynti sekä energiaa säästävät tuotteet sähköautoista ja passiivitaloista kalanperkuujätteistä valmistettavaan biodieseliin.
– Hanke on saanut liikettä oikeaan suuntaan. Useat kunnat ovat kiinnostuneet hankkeen ansiosta ilmastonmuutoksesta ja sen ehkäisemisestä. Tietoa uusista malleista levitetään sekä kansallisesti että kansainvälisesti, Koski sanoo.
– Hankkeella on myös imagollista merkitystä. Olemme saaneet runsaasti myönteistä julkisuutta, joka myös vie asiaa eteenpäin. Vaikka hanke on nyt päättynyt, jatkamme valitsemallamme tiellä saavuttaaksemme asetetut tavoitteet.
www.uusikaupunki.fi
SO-M
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.