Yhä useampi yritys vihertää
Kuvaaja: Marjut Hentunen – Kaikilla yrityksillä on mahdollisuus vihertyä ja harjoittaa vihreää liiketoimintaa, Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala sanoo– Vihreässä taloudessa ympäristönäkökohdat otetaan huomioon kaikissa talouden toiminnoissa. Ympäristöön ja ympäristöosaamiseen pohjautuva liiketoiminta on keskeinen kasvun lähde ja menestystekijä, Kylä-Harakka-Ruonala määrittelee.
– Maailmassa on pystyttävä samanaikaisesti tuottamaan talouskasvua sekä ratkaisemaan ympäristöongelmia. Ympäristöteknologialla ja -osaamisella on valtava globaali tarve etenkin ilmastonmuutoksen sekä energian ja raaka-aineiden kasvavan kysynnän vuoksi.
Kestävä strategia
Euroopan komissio julkaisi maaliskuussa ehdotuksen Unionin uudeksi strategiaksi, EU 2020. Se on nimetty älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategiaksi, joka nojaa muun muassa vihreään liiketoimintaan. Myös Suomessa puhutaan paljon siitä, että vihreästä teknologiasta tulisi tehdä viennin uusi tukijalka.
– Samalla, kun yritykset ovat vähentäneet omia ympäristöpäästöjään ja -vaikutuksiaan, niille on kehittynyt osaamista, jolla on tarvetta ja kysyntää myös muualla, Kylä-Harakka-Ruonala vahvistaa.
Suomalaiset ovat Kylä-Harakka-Ruonalan mukaan erityisen hyviä tuottamaan muun muassa energiatehokkaita ja ympäristöä säästäviä teollisuusprosesseja, koneita ja laitteita, uusiutuvan energian tuotantotekniikkaa, vesi- ja jätehuoltojärjestelmiä sekä tieto- ja viestintätekniikan sovelluksia.
Menestyksen avaimet
Vähähiilisyys ja ekotehokkuus ovat vihreyden tunnusmerkkejä. Kylä-Harakka-Ruonala muistuttaa, etteivät ne kuitenkaan yksinään takaa yritysten menestystä.
– Vihreä liiketoiminta vaatii menestyäkseen samat edellytykset kuin mikä tahansa liiketoiminta. Yritysten on oltava taloudellisesti kannattavia ja kilpailukykyisiä, tuotteilla on oltava kysyntää ja poliittisten päätöksentekijöiden on tarjottava yrityksille suotuisat investointi- ja toimintaolosuhteet, Kylä-Harakka-Ruonala sanoo.
– Kilpailukykyinen investointi- ja toimintaympäristö koskee kaikkia tuotannontekijöitä, kuten energiaa ja työvoimaa, mutta myös innovaatiotoiminnan puitteita, verotusta ja lainsäädäntöä. Koska vihreitä ja ei-vihreitä aloja ei voida erotella, kaikille aloille on tarjottava hyvät kilpailuedellytykset.
www.ek.fi
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.