Aurinkovoimasta teollisuutta Suomeen
SUNVOIMA OY Sunvoima Oy rakennuttaa Suomen ensimmäistä aurinko-voimalaa.Maailman energiantuotannosta vasta murto-osa tuotetaan aurinkovoimalla, mutta ala kasvaa noin 30 prosentin vuosivauhdilla. Pisimmällä ollaan Saksassa, jossa aurinkovoimalat tuottavat sähköä jo kahden ydinvoimalan verran.
– Saksassa arvioidaan, että aurinkoenergiateollisuus ohittaa lähitulevaisuudessa autoteollisuuden. Suurimmat aurinkovoimalat ovat tällä hetkellä sadan megawatin luokkaa, mutta Kiinaan suunnitellaan jo 2000 megawatin voimalaa, Attenberg kertoo.
– Olisi erittäin tärkeää, että valtio tukisi aurinkoenergiaa myös Suomessa ja saisimme kehitettyä alalle omaa vientiteollisuutta. Uskon, että asenteet alkavat muuttua myönteisemmiksi.
Aurinkoa riittää Suomessakin
Vaikka yleisesti toisin luullaan, aurinko-olosuhteet ovat Suomessa varsin hyvät.
– Kokonaissäteilymäärä on suunnilleen samalla tasolla kuin Pohjois-Saksassa. Kotkassa säteilymäärä on kutakuinkin sama kuin Hampurissa, osittain jopa parempi.
Sunvoima Oy:n tuleva aurinkovoimala nostaa Suomen eurooppalaiselle aurinkoenergiakartalle. Rakennustyöt on määrä aloittaa tänä vuonna ja sähköntuotanto keväällä 2011.
Voimalan suunniteltu nimelliskapasiteetti on 1 megawattia, jonka tuottamiseen tarvitaan hehtaarin verran aurinkopaneeleita. Yritys käy parhaillaan neuvotteluja voimalan sijoituspaikasta.
Mahdollisia sijoituskuntia on löytynyt parikymmentä eteläisestä Suomesta.
– Kiinnostusta riittää, sillä voimalasta tulee aikanaan myös paikallinen nähtävyys, joka vetää puoleensa muutakin yritys- ja oheistoimintaa.
Hiilijalanjälki pienenee
Vuonna 2009 perustettu Sunvoima on aloittanut voimalan tuotanto-osuuksien myymisen yrityksille ja yksityishenkilöille. Osuuksia myydään sadan watin erissä 600 euron hintaan.
– Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua hiilijalanjäljen pienentämiseen ja puhtaan aurinkoenergian hyödyntämiseen. Jokainen aurinkovoimaan lisätty watti keventää hiilijalanjälkeä yhdellä kilolla vuodessa.
Nykyteknologia mahdollistaa jo nyt yksityistalouksien osittaisen siirtymisen aurinkovoimaan. Sunvoiman järjestelmässä talon katolle asennetaan aurinkopaneelit ja pihalle pienvoimala, joka kytketään verkkoon. Attenberg testaa järjestelmää myös omassa kodissaan.
– Vaikka aurinkoenergia ei kata koko sähköntarvetta, sillä on suuri merkitys. Kahden kilowatin pienjärjestelmällä voidaan tuottaa noin 20 prosenttia sähköntarpeesta. Kyse on omista valinnoista. Aurinkovoima on ympäristöteko.
www.sunvoima.fi
SO-M
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.