Hyviä uutisia torstailta 28. tammikuuta 2010:

Jätevedestä syntyy ekoenergiaa

Helsingin Energia Lämpöpumppulaitos hyödyntää hukkaenergiaa järkevällä tavalla tuottamalla sekä kauko-lämpöä että kaukojäähdytystä.
Helsingin Energian suunnittelema jäteveden hukkalämpöä ja merivettä hyödyntävä lämpöpumppulaitos on lajissaan maailman suurin, vaikkei sitä edes näe. Laitos on louhittu kallioluolaan, vain muutaman kilometrin päähän Helsingin ydinkeskustasta.

Noin 25 metrin syvyydessä sijaitseva lämpöpumppulaitos tuottaa puhdistetusta jätevedestä ja merivedestä kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä samassa prosessissa.

– Samantyyppisen tuotannon eri osia on käytössä maailmalla, mutta missään niitä ei ole yhdistetty vastaavalla tavalla. Ainutlaatuista hankkeessa on idean kokonaisuus ja sen mittakaava, johtaja Marko Riipinen kertoo.

– Lämpöpumppulaitos on erittäin tehokas. Se hyödyntää hukkaenergiaa ja tuottaa uusiutuvaa energiaa sekä parantaa jo entisestään tehokkaan kaukolämpöjärjestelmän ekotehokkuutta. Laitoksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat 80 prosenttia pienemmät kuin vaih-toehtoisissa ratkaisuissa eikä siitä aiheudu meluhaittoja ympäristölle.

Laitoksen sijainti kaupungin ydinkeskustan kupeessa on ideaalinen. Katri Valan puiston alla risteää puhdistetun jäteveden purkutunneli sekä yhteiskäyttötunneli, jonka kautta lämpöpumppulaitoksessa tuotettu lämpö- ja jäähdytysenergia siirretään asiakasalueille.

Hukkaenergia käyttöön

Normaalista elämästä aiheutuu vuorokauden aikana noin 260 000 kuutiota jätevettä, joka johdetaan viemäreitä pitkin Viikin jätevedenpuhdistamolle. Puhdistettu jätevesi on käsittelyprosessin jälkeenkin vielä melko lämmintä: vuodenajasta riippuen 10 – 17 astetta.

– Ennen tätä hukkalämpöä ei hyödynnetty mitenkään. Lämpöpumppulaitos toimii loistavasti tuottaen ekotehokasta energiaa ja samalla jäähdyttäen mereen laskevan puhdistetun jäteveden noin seitsemällä asteella, Riipinen sanoo.

Talvikaudella puhdistetun jäteveden hukkalämmöstä tuotetaan lämpöpumpuilla pelkästään kaukolämpöä, sillä tarvittava kaukojäähdytys voidaan tuottaa suoraan merivedestä.

– Jäähdytystä tarvitaan talvellakin, vaikka ulkona olisi 25 pakkasastetta, Riipinen toteaa.

Etävalvomosta käsin ohjattava miehittämätön laitos tuottaa 90 megawattia kaukolämpötehoa sekä 60 megawattia jäähdytystehoa. Vuotuisesta kaukolämmön tuotannosta kolme prosenttia tuotetaan lämpöpumppulaitoksella.

– Lämpöpumpun tuottama vuotuinen lämpöenergia riittäisi lämmittämään pienen kaupungin tai 12 000 pientaloa vuodessa. Kaukojäähdytyksessä laitos on kaikista käytössä olevista jäähdytyskeskuksistamme suurin. Teho vastaa noin 60 ison toimistorakennuksen yhteenlaskettua jäähdytystehoa.

www.helen.fi

SO-M

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.