- Käyttäjäyhteisön hyödyntäminen liiketoiminnassa on oikeastaan aika yksinkertaista, Vaadin ltd:n toimitusjohtaja Joonas Lehtinen kertoo.
- Kun antaa jotain ilmaiseksi, saa myös jotain takaisin. Käyttäjäyhteisön kautta saamme sellaisia kontakteja sekä sen tasoista apua, joita tämänkokoinen yritys ei välttämättä muuten saisi. Yhteistyö poikii etuja myös pidemällä aikavälillä, monet asiakkaamme ovat alun perin tutustuneet meihin juuri käyttäjäyhteisömme kautta, Lehtinen jatkaa.
Vaadin Ltd:n päätuote on Vaadin-niminen ohjelmistoalusta, jonka päälle varsinaiset ohjelmat ja verkkopalvelusovellukset rakennetaan. Vaadin Ltd:n ohjelmistoalustaa on käytössä esimerkiksi erilaisissa intranet-sovelluksissa. Loppukäyttäjä ei kuitenkaan välttämättä huomaa yrityksen kädenjälkeä, vaikka ohjelmistoalustan toimivuus vaikuttaa suuresti esimerkiksi verkkopalvelun käytettävyyteen.
- Olemme kehittäneet web-ohjelmistoja jo kymmenen vuoden ajan. Viime vuonna julkaistu Vaadin-ohjelmistoalusta on herättänyt valtavasti kysyntää, mikä alkaa hiljalleen näkymään myös liikevaihdossa. Myös käyttäjäyhteisömme kasvu on ollut nopeaa, yhteisö kasvaa noin 400% vuodessa, joten tulevaisuutemme näyttää myös sitä kautta hyvältä, Lehtinen päättää.
vaadin.com
AH
Kesäsarjassamme esitellään mielenkiintoisia
ja innovatiivisia yrityksiä eri puolilta Suomea