Hyviä uutisia torstailta 29. joulukuuta 2011:

Aalto-yliopisto vie liikkeenjohdon koulutusta Taiwaniin

Aalto-yliopisto käynnistää Taiwanissa kolme Executive MBA -ohjelmaa vuonna 2012. Aalto-yliopisto käynnistää Taiwanissa kolme Executive MBA -ohjelmaa vuonna 2012.
Aalto-yliopisto vahvistaa asemiaan liikkeenjohdon koulutuksessa Taiwanissa. Se käynnistää ensi vuonna kolme Executive MBA -ohjelmaa maassa.

Aalto EE (Aalto University Executive Education Oy) ja Pan Asia International Education Center allekirjoittivat nelivuotisen yhteistyösopimuksen viime syyskuussa. Yhtiö on Taiwanin johtavan HR-yrityksen Pan Asia Human Resources Management Consultant Groupin tytäryhtiö.

Aalto EE tarjoaa liikkeenjohdon kehittämispalveluja hyödyntäen Aalto-yliopiston ja laajan kansainvälisen verkoston osaamista. Sillä on toimintaa Suomessa, Puolassa, Singaporessa, Etelä-Koreassa, Taiwanilla, Kiinassa ja Indonesiassa.

Taiwanissa Aalto EE:llä on ollut toimintaa vuodesta 2003 lähtien.

Olemme sitoutuneet Taiwanin-toimintojemme pitkäjänteiseen kehittämiseen. Juuri nyt se kasvaa kaikista toiminta-alueistamme nopeimmin, kertoo Aalto EE:n toimitusjohtaja Pekka Mattila.

Vuonna 2012 Aalto EE:llä on Executive MBA -ohjelmat Suomessa, Puolassa, Etelä-Koreassa, Singaporessa, Kiinassa ja Taiwanissa. Indonesiassa ohjelman käynnistämistä valmistellaan, ja Malesian markkinaa tutkitaan. Lisäksi Aalto EE neuvottelee laajentumisesta Ruotsiin ja Venäjälle.

Financial Times arvioi Aalto EE:n Executive MBA -ohjelmat tänä vuonna Pohjoismaiden parhaiksi. Lehti valitsi maailman 100 parasta kouluttajaa miltei 4 000:n MBA-ohjelmia tarjoavan instituution joukosta. Aalto EE:n sijoitus tällä globaalilla listalla oli 53.

www.aaltoee.fi

EE