Hyviä uutisia keskiviikolta 20. tammikuuta 2010:

Air Finland laajentaa pakettimatkoihin

Air Finland / Lassi Tolvanen
Lentoyhtiö Air Finland tarjoaa torstaista 21. tammikuuta lähtien myös valmismatkoja. Air Finland Holidays myy pakettimatkoja, joihin kuuluvat lennot yhtiön omilla koneilla, lentokenttäkuljetukset ja majoitukset.
 
Uusi matkanjärjestäjä tavoittelee ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan noin 30 000 matkustajaa. Tämä tarkoittaisi sijoittumista kymmenen suurimman suomalaisen matkanjärjestäjän joukkoon. Pidemmän tähtäimen tavoite on asetettu noin 100 000 matkustajaan. Ensimmäisiä kohteita ovat Kreikka, Turkki ja Espanja. Matkoja voi ostaa yhtiön verkkokaupasta ja jälleenmyyjien kautta

Uudelle liiketoiminta-alueelle laajentumista vuonna 2002 perustettu Air Finland perustelee  muuan muassa asiakkailta tulleilla toiveilla, yhtiön liiketoiminnan ennakoitavuuden lisäämisellä ja yhtiön halulla kasvaa.

Alustavien tietojen mukaan Air Finlandin vuoden 2009 liikevaihto oli runsaat 40 miljoonaa euroa ja liikevoitto reilu kaksi miljoonaa euroa. Yhtiön matkustajamäärät kasvoivat reittiliikenteessä yhdeksän prosenttia, mutta tilauslentoliikenteen taannuttua vuoden kokonaismatkustajamäärä laski noin 235 000 matkustajaan edellisvuoden 350 000 matkustajasta.

www.airfinland.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Kapri to 15.9.2011 klo 11:52
Calling all cars, calilng all cars, we're ready to make a deal.
trlzymd la 17.9.2011 klo 12:46
1nxKWz rhvuewgsgxds