Hyviä uutisia keskiviikolta 17. kesäkuuta 2009:

Älykartta opastaa turisteja Lappeenrannassa

Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston opiskelijan kehittämällä ohjelmalla turistit voivat saada ajankohtaista tietoa esimerkiksi kaupungin palveluista, nähtävyyksistä ja säästä usealla eri kielellä, uutisoi YLE Etelä-Karjala.

Lappeenrannassa turistit saavat tänä kesänä ainutlaatuista opastusta. Lappeenrannan Teknillisen yliopiston opiskelija Jayden Khakurelin kehittämä ohjelma antaa opastusta suoraan karttapalvelun kehittäjän matkapuhelimeen.

- Älykäs kartta näyttää tavalliselta kartalta, mutta siihen on sisällytetty valtava määrä tietoa. Käyttöön ne saa matkapuhelimella, kertoo projektipäällikkö Eeva Pihlajaniemi Lappeenrannan Yrityspalveluista.

Palveluita ovat muun muassa palvelut, sää sekä nähtävyydet. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti turisteille. Palvelu toimii kolmella kielellä.

Sovellutus on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Pihlajaniemen mukaan Italiassa on kokeiltu vastaavaa yksittäisen ravintolan kohdalla, mutta tässä mittakaavassa tämä on ensimmäinen laatuaan.

Kartta hyödyntää NFC-teknologiaa (Near Field Communication), joka on tuttu esimerkiksi viivakoodien yhteydestä. Lappeenrannan Hiekkalinnassa on tällä hetkellä puolisensataa puhelinta turistien lainattavaksi.