Aspo tekee historiansa suurimman laivainvestoinnin Itämeren liikenteeseen
ESLSHIPPING ESL-Shippingillä on ollut tapana nimetä aluksensa Helsingin kaupunginosien mukaan.Aspo-konserniin kuuluva ESL Shipping Oy on tilannut kaksi jäävahvistettua kuivalastialusta korealaiselta Hyundai Mipon telakalta. Uudet laivat ovat ESL Shippingin nykyistä tonnistoa huomattavasti kookkaampia, 56.150 dwt:n supramax-luokan aluksia.
Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 60 miljoonaa euroa. Jääluokaltaan 1A-alukset on räätälöity ESL Shippingille, ja ne aloittavat liikennöinnin vuoden 2012 alkupuolella.
– Maailmantalouden myllerrys on vaikuttanut uudisrakennusten hintoihin myönteisesti, joten nyt on oikea aika investoida, Aspon toimitusjohtaja Aki Ojanen sanoo.
– Itämeren rahtimarkkinat jatkavat kasvuaan alueen talouskehityksen toipuessa. Samalla lisääntyy ympärivuotinen tarve kuljettaa raaka-aineita yhä suuremmilla laivoilla. Kasvatamme kapasiteettiamme yli 50 prosentilla. Samalla voimme osallistua uusiin hankkeisiin, joissa ympärivuotinen kuljetusvarmuus onolennaisen tärkeää, sanoo ESL Shippingin toimitusjohtaja Markus Karjalainen.
ESL Shipping kuljettaa kuivia irtolasteja pääasiassa Itämeren alueella, vuonna 2009 noin 11 miljoonaa tonnia. Terästeollisuuden osuus kuljetuksista oli 53 prosenttia ja energiateollisuuden 43 prosenttia. Varustamon tonnisto koostuu 18 yksiköstä, joista 14 on varustamon omia, kolme vuokrattua ja yksi osinomistettu.
KK