Biovakka ja Gasum suunnittelevat uudenlaista biokaasulaitosta Nastolaan
Gasum Oy Gasumilla on tällä hetkellä 13 maakaasun tankkausasemaan, joiden määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa lähivuosien aikana.Yhtiöiden mukaan laitos tulee olemaan Suomen ensimmäinen biokaasun tuotantoyksikkö, jonka tuottama biokaasu voidaan syöttää maakaasuverkkoon. Täysin kotimaisen ja uusiutuvan liikennepolttoaineen tuotanto on tarkoitus aloittaa laitoksessa vuonna 2011. Noin 10 miljoonan euron hankkeen pääsuunnittelijaksi on valittu suunnittelutoimisto Elomatic Oy.
Nastolan biokaasulaitoksen toiminta perustuu biohajoavan materiaalin mädättämiseen. Raaka-aineena tuotannossa käytetään muun muassa yhdyskuntien puhdistamolietteitä ja muita biohajoavia jakeita. Laitos tuottaa biokaasusta energiaa noin 50 gigawattituntia vuodessa. Tuotannon sivuprosessina syntyy peltoviljelyyn soveltuvia kierrätysravinteita.
Laitoksen mädätysprosessissa syntyvä biokaasu puhdistetaan epäpuhtauksista ja sen suhteellista metaanipitoisuutta nostetaan. Jalostettu biokaasu vastaa ominaisuuksiltaan maakaasua, mikä mahdollistaa sen syöttämisen maakaasuverkkoon. Tuotettu biokaasu hyödynnetään liikenteen polttoaineena ja sitä tullaan myymään jatkossa kaikilla Gasumin tankkausasemilla.
– Biokaasun erinomaiset ominaisuudet saadaan parhaiten hyötykäyttöön liikenteen polttoaineena. Tämä tulisi ehdottomasti ottaa huomioon valmisteilla olevassa laissa uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta. Hallituksen nykyisessä esityksessä tuotantotuen piiriin lasketaan ainoastaan biokaasulla tuotettu sähkö. Tällöin on vaarana, että biokaasua ei ole jatkossa kannattavaa jalostaa liikenteen polttoaineeksi, johtaja Björn Ahlnäs Gasum Oy:stä sanoo.
Yhtiöiden yhteisessä tiedotteessa kerrotaan, että kotimaisen biokaasun avulla voitaisiin kattaa viidesosa EU:n asettamasta velvoitteesta lisätä uusiutuvien energialähteiden osuutta liikenteessä 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
www.gasum.fi
www.biovakka.fi
EH
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.