Cleantech Finland koonnut yhteen jo 50 suomalaisyritystä

Jo 50 suomalaista yritystä on yhdistänyt voimansa Cleantech Finland -brändihankkeeseen. Cleantech Finlandin tuoreimmat jäsenet ovat Pöyry ja Vaisala, jotka hakevat brändiyhteistyöstä vahvoja synergiaetuja. Suurimmista suomalaisyrityksistä yhteistyössä ovat ennestään mukana esimerkiksi Cargotec, Kemira, Metso, Neste Oil ja Wärtsilä.
Cleantech Finlandin uudet jäsenet Pöyry ja Vaisala ovat kansainvälisiä suomalaisyrityksiä. Vaisalan ulkomaantoimintojen osuus liikevaihdosta vuonna 2009 oli 97 prosenttia. Pöyryllä on toimintaa yli 50 maassa.
Finpron operoiman Cleantech Finland -brändihankkeen ohjelmajohtaja Santtu Hulkkonen näkee, että Pöyryn ja Vaisalan kaltaisten veturityritysten rooli on suomalaisen osaamisen tunnettuuden lisäämisessä avainasemassa.
- Cleantech Finland on brändina yhtä vahva kuin sen alla olevat yritykset. Jo näiden 50 suomalaisyrityksen kautta meillä on sitä uskottavuutta, jota kansainvälisillä markkinoilla pärjätäkseen tarvitaan. Erittäin tärkeässä roolissa ovat maailmalla jo toimivat suomalaisyritykset, jotka pystyvät antamaan nostetta pienemmillekin suomalaisille toimijoille, Hulkkonen sanoo.
KK