Clipper Round the World -purjehdus käynnistyi suomalaiskomennossa
clipperroundtheworld.com Team Finlandin miehistöön kuuluu yhteensä 46 19-69-vuotiasta jäsentä. Kymmenen heistä on mukana koko purjehduksen ajan.Clipper Round the World -maailmanympäripurjehdus käynnistyi suomalaiskomennossa, kun Eero Lehtisen kipparoima Team Finland voitti ensimmäisen etapin Koillis-Englannin Humberista Ranskan La Rochelleen.
- Hyvää lämmittelyä. Vielä emme edes ole sisäistäneet, että kisa on todella alkanut. Tuntui melkein liian helpolta. Koko matkalla emme joutuneet luovimaan kertaankaan. 740 mailia yli 10 solmun keskinopeudella, aika hyvää purjehtimista, Eero Lehtinen sanoo.
Clipper Round the World 09-10 purjehdukseen osallistuu kymmenen venekuntaa. Kisa jatkuu 22. syyskuuta etapilla La Rochellesta Rio de Janeiroon, jonne myös päättyy kilpailun ensimmäinen osuus.
Kilpailu koostuu seitsemästä, yhden tai useamman etapin osuudesta. Matkaa kertyy noin 35 000 merimailia ja aikataulun mukaan veneet ovat takaisin lähtösatamassa ensi vuoden heinäkuun 17. päivänä.
Clipper-kisan merkittävimpiä eroja esimerkiksi Volvo Ocean Raceen on se, että veneet ovat kaikki identtisiä, ja kippareita lukuun ottamatta miehistön jäsenet ovat amatöörejä. Osa miehistöstä myös vaihtuu matkan varrella.
Lehtisen miehistöön kuuluu yhteensä 46 jäsentä, jotka edustavat 19 eri kansallisuutta. 10 heistä on mukana koko purjehduksen. Suomalaisia nimiä joukosta löytyy kaksi, koko matkan mukana on 20-vuotias opiskelija Emil Vartiainen, ja ensi toukokuussa starttaavalle viimeiselle osuudelle tulee mukaan Anna Soisalo.
Eero Lehtinen, 45, purjehtii nyt kolmatta kertaa maailman ympäri. Ensimmäisen kerran hän kiersi pallon Whitbread-kisassa vuonna 1989. Atlantin ylityksiä on kertynyt yhteensä yhdeksän. Lehtinen asuu Kapkaupungissa, ja perheeseen kuuluu vaimo ja kolme lasta. 
Eero Lehtisen maailmanympäripurjehdus alkoi komeasti etappivoitolla.