Hyviä uutisia maanantailta 12. lokakuuta 2009:

Eija Pessinen on Euroopan paras keksijänainen

Lehtikuva/Martti Kainulainen Eija Pessisen keksinnön avulla syntyy pontevia ja terveitä vauvoja.

Kätilö Eija Pessinen on voittanut Euroopan Keksijänainen 2009 -palkinnon. Pessisen innovaatio Relaxbirth-synnytystuki on vartaloa tukeva laite, jossa äiti synnyttää luonnonmukaisessa asennossa. Laitetta on jo kokeiltu monissa synnytyssairaaloissa.

Relaxbirth -synnytystuki muistuttaa kuntosalisalilaitteita. Entisenä painonnostajana Eija Pessinen myöntää yhtyeden, mutta sanoo laitteen lopullisen ulkomuodon syntyneen sattumalta.

- Laitteessa synnyttäjä pystyy hyödyntämään koko kehonsa voimaa. Tuloksena on pontevia ja terveitä vauvoja, Pessinen sanoo.

Samassa kilpailussa teollisen muotoilijan Maija Itkosen kännyköitä ja läppäreitä lataava pöytä valittiin Uudistaja-kategorian voittajaksi. Itkosen Powerkiss-teknologia tekee perinteiset johdolliset laturit tarpeettomiksi.

Valinnassa huomiota kiinnitettiin myös keksinnön kaupallistamiseen. Sekä Pessisen että Itkosen innovaatiot ovat valmiita tuotteita, joita on jo markkinoitu sekä Suomessa että maailmalla. Molempien yrittäjänaisten tavoitteena on tehdä innovaatiollaan hyvää bisnestä.

www.relaxbirth.info

www.powerkiss.com

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.