Hyviä uutisia maanantailta 25. tammikuuta 2010:

EK:n katsaus ennakoi loivaa nousua

EK Työllisyystilanne hiipuu vielä kasvunkin aikana, ekonomisti Jouko Kangasniemi muistuttaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen talouskatsauksen mukaan vuosi 2010 on alkanut varovaisen myönteisissä merkeissä. Maailmantalous kasvaa, ja tilastot kertovat talouden alamäen päättyneen Suomessakin. Voimakkaasta talouden noususta ei kuitenkaan EK:n mukaan voida vielä puhua.

- Kasvun alkaminen ei tarkoita nopeaa paluuta entiseen, sillä bkt:n hyvin suuren pudotuksen kiinni kurominen vie vuosia. Työllisyystilanne hiipuu yleensä vielä jonkin aikaa kasvunkin aikana, ekonomisti Jouko Kangasniemi EK:sta sanoo.

EK:n joulukuussa julkistamat elinkeinoelämän luottamusindikaattorit kirkastuivat reippaasti, mutta ne ovat edelleen selvästi keskimääräisen tason alapuolella. Nousuodotukset ovat vielä vaisuja, vaikka alamäki päättyykin.

Kuluttajien luottamus kohentui joulukuussa. Arviot maan talouden kehityksestä ovat kohonneet, mutta arviot oman talouden tilanteesta ovat vaisumpia.

www.ek.fi

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Magdelina ma 24.10.2011 klo 22:08
You've got it in one. Couldn't have put it bteetr.
atavlccioqy ti 25.10.2011 klo 13:04
D08dhi opvmbhevcwjv
muubsmcof pe 28.10.2011 klo 19:20
Qqk3mC ulkhuleubusk