Erikoiskirjasto Celia palvelee lukemisesteisiä
Celia Äänikirjan lukija työssäänKesäkuusta lähtien Celia on tarjonnut mahdollisuuden kuunnella äänikirjoja suoratoistona verkon kautta. Audiovirraksi nimetty verkkokuuntelukokeilu on saanut testaajia Australiasta saakka.
– Kuuntelu ja jakelu suoraan verkosta on kirjastojen tulevaisuutta. Selvitettävänä on vielä monia kysymyksiä, mutta tavoitteena on ajan myötä siirtyä käytäntöön, jossa kirjat voi ladata verkosta kuunneltaviksi omalle koneelleen, arvioi Celian kehittämisjohtaja Markku Leino tulevaisuudennäkymiä.
Äänikirjojen kuuntelu, kuten muunlainenkin lainaaminen Celiassa, on asiakkaille maksutonta. Ihan kaikki eivät palveluista pääse nauttimaan, sillä Celian asiakkuuteen vaaditaan terveydenhuollon asiantuntijan lausunto lukemisesteestä.
Verkkokuuntelua lukuun ottamatta Celian kirjat lainataan ns. omakirjalainauksena, eli asiakkaalle lähetetään henkilökohtainen kopio kirjasta. Kopio valmistetaan vasta lainauksen jälkeen ja toimitetaan postitse suoraan vastaanottajalle muutamassa päivässä tilauksesta. Äänikirjat poltetaan cd-rom-levylle ja pistekirjat tulostetaan kierrätettävälle materiaalille. Kun kirja on kuunneltu tai luettu, se pitää hävittää.
Kauno- ja tietokirjallisuuden lisäksi Celialla on maksullinen oppikirjavalikoima, josta löytyy ääni-, piste- ja elektronisia kirjoja peruskouluun, lukioon ja ammatillisiin opintoihin. Valikoimasta puuttuvan kirjan voi tilata ilman lisämaksua, jolloin se tuotetaan Celiassa ääni-, piste- tai elektroniseksi kirjaksi sopivuuden mukaan. Kirjat maksavat 18- 26 euroa kappaleelta, eikä niitä voi lainata. Korkeakouluopiskelijoiden kirjat löytyvät sen sijaan ilmaisesta lainakokoelmasta.
Celian tavoitteena on edistää näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten tasa-arvoa kirjallisuuden ja tiedon saannissa. Celia toimii myös alansa asiantuntijalaitoksena. Celialla oli vuonna 2008 n. 15 000 asiakasta, jotka tekivät yhteensä lähes miljoona lainaa.
www.celia.fi
Kommentit (5)