EU:n AFORE-hanke etsii puusta uusia arvoja
Tekes / Matias Uusikylä Puunjalostus siirtyy tulevaisudessa sellutehtaista kestävän kehityksen opeilla toimiviin biojalostamoihin.VTT koordinoi laajaa EU-hanketta, jossa kehitetään puunjalostusteollisuudelle uusia, puuperäisten polymeerien ja arvokkaiden pienimolekyylisten yhdisteiden erotus-, fraktiointi- ja jatkojalostusteknologioita.
AFORE-hankkeen lähtökohtana on saada puumateriaalista ja tuotannon sivuvirroista talteen entistä enemmän arvokkaita raaka-aineita hyödynnettäväksi tuotannossa ilman, että pääprosessi häiriintyy.
Näitä arvoyhdisteitä voidaan hyödyntää lähtöaineina kemikaali-, materiaali- ja polttoainesovelluksiin. Projektissa keskitytään sekä paperinvalmistuksessa käytettävän kraft-massan valmistuksessa syntyvien sivuvirtojen hyödyntämiseen että tulevaisuuden puubiojalostamoteknologioiden kehittämiseen. Osan projektissa kehitettävistä teknologioista uskotaan olevan otettavissa käyttöön nykyisissä prosesseissa nopeastikin.
Tehtävä tutkimus tukee eurooppalaisen puunjalostusteollisuuden ja siihen liittyvän teollisen arvoketjun pyrkimyksiä kehittää uutta liiketoimintaa puubiojalostamoista kestävän kehityksen mukaisesti. Tulosten odotetaan hyödyntävän eurooppalaisen metsäteollisuuden ja erityisesti massanvalmistajien tavoitteita lisätä 10 vuoden kuluessa kannattavuuttaan ja tulojaan merkittävästi ja samalla vähentää jätemääriään sivuvirtojen arvokomponentteja hyödyntämällä.
Nelivuotisen AFORE-hankkeen (Added-value from polymer and chemicals by new integrated separation, fractionation and up-grading technologies) budjetti on 10,9 miljoonaa euroa. Hanke päättyy vuonna 2013. Projektissa on yhteensä 19 partneria, VTT:n lisäksi 17 partneria Euroopasta ja yksi USA:sta. Yritykset (8 kpl), tutkimuslaitokset ja yliopistot muodostavat konsortion, joka mahdollistaa haastavien tavoitteiden saavuttamisen.
www.eu-afore.fi
KK
Kommentit (4)