Hyviä uutisia torstailta 17. joulukuuta 2009:

EU:n tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkö Otaniemeen

Lehtikuva / Matti Björkman Aalto-ylipiston Otaniemen kampuksesta on tulossa Euroopan tieto- ja viestintätekniikan osaamiskeskittymä.

Euroopan unionin innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT perustaa tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikön Espoon Otaniemeen, uuden Aalto-yliopiston kampukselle. EIT toimii verkostomaisesti hyödyntäen tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteistyötä. 

Aalto-yliopiston lisäksi tutkimusyksikön suomalaisia perustajia ovat VTT ja Nokia. Muutaman vuoden sisällä Otaniemen yksikössä työskentelee EIT:n suunnitelmien mukaan satoja tutkijoita. Yksikön toimintaan on seuraavaksi viideksi vuodeksi budjetoitu noin sata miljoonaa euroa. EIT kattaa rahoituksesta neljänneksen, loput katetaan kaupallisella toiminnalla, kansallisella sekä muulla EU-rahoituksella.

- Menestys EIT-haussa on tunnustus Teknillisen korkeakoulun vahvalle tieto- ja viestintätekniikan osaamiselle ja sen Euroopassa nauttimalle arvostukselle, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri

EIT:n muut tutkimusyksiköt toimivat Berliinissä, Eindhovenissa, Pariisissa ja Tukholmassa. VTT:n pääjohtaja Erkki Leppävuori on valmis nostamaan Otaniemen profiilin kollegayksiköiden rinnalle ja ohi.

- Haluamme rakentaa Otaniemestä verkoston kuumimman innovaatiokeskittymän, joka houkuttelee parhaat yritykset ja lahjakkuudet, Leppävuori sanoo.

www.tkk.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.