Hyviä uutisia torstailta 20. lokakuuta 2011:

Euroopan parlamentin journalismipalkinto Tero Koskiselle

Tero Koskinen palkittiin romanien oloja käsittelevästä ohjelmastaan. Tero Koskinen palkittiin romanien oloja käsittelevästä ohjelmastaan.
Yleisradion toimittaja Tero Koskinen on palkittu Euroopan parlamentin tv-sarjan journalismipalkinnolla. Palkinto tuli Koskisen Romanien paluu -jutusta, joka kertoo romanien oloista leirillä Helsingin Kalasatamassa.

Palkintoraati piti aihetta mielenkiintoisena tämän päivän Euroopassa ja kiitti erityisesti sitä, että jutussa oli annettu puheenvuoro romaneille itselleen ja valotettu paikallista näkökulmaa. Ohjelma katsoo romani-ilmiötä paitsi EU-tasolta, myös kansalliselta, paikalliselta ja yksilötasolta. Juttu esitettiin YLE:n A-studio-ohjelmassa huhtikuussa.

― Euroopassa pallotellaan vastuuta. Suomessa ei ole näkynyt kerjäläisiä kadulla kymmeniin vuosiin. Meidän näkökulmastamme romanikerjäläiset ovat EU:n seurausta, mutta toisaalta he myös tekevät EU:n ongelmia näkyviksi, Terko Koskinen kommentoi YLE:n tiedotteessa.

Koskisen mielestä Romanien paluu -jutun palkitseminen osoittaa, että A-studion journalismi kestää kansainvälisen vertailun. Ohjelmaa olivat tekemässä myös kuvaajat Hans-Peter Dhuyta ja Janne Langenia sekä leikkaaja Airi Koski-Laulajaa.

Neljännen kerran jaettu Euroopan parlamentin journalismipalkinto myönnetään toimittajalle, joka on edistänyt työssään merkittävällä tavalla EU:n politiikan ja instituutioiden ymmärrystä. Jäsenmaiden raadit valitsivat kilpailuun 64 ehdokasta, joiden joukosta valittiin voittajat neljässä sarjassa: lehdistö, radio, TV ja internet. Kukin voittajista sai 5000 euron palkinnon.

http://avoinyle.fi
www.eppj.eu

EH