Eurostat: Sähkö edelleen Suomessa edullista
Lehtikuva / Timo JaakonahoSuomalaiset maksoivat vuoden 2008 lopulla sähköstä ostovoimaan suhteutettuna vähemmän kuin muut EU-alueen kotitaloudet. Tieto perustuu EU:n tilastoviraston Eurostatin julkistamiin uusiin sähkön hintatilastoihin. Ostovoimaan suhteutettu sähkön hinta oli Suomessa peräti lähes 40 prosenttia edullisempi kuin kaikissa EU-maissa keskimäärin.
Absoluuttisessakin vertailussa Suomi on perinteisten EU-maiden joukossa Kreikan ja Ranskan ohella edelleen edullisimpia sähkömaita. Suomalaisten kotitalouksien sähköstään maksama verollinen hinta oli noin 26 prosenttia pienempi kuin perinteisissä EU-maissa keskimäärin, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sanoo.
Ruotsissa kotitaloussähkön kokonaishinta oli noin 37, ja Norjassa lähes 34 prosenttia korkeampi kuin Suomessa.
Kotitaloussähkön hinta nousi EU:ssa keskimäärin 9,6 prosenttia vuoden 2007 lopulta vuoden 2008 lopulle. Suomessa hinta nousi 10,8 prosenttia.
Eurostatin julkistamassa hintavertailussa on tutkittu EU-maiden sekä Norjan ja Kroatian sähkön julkisia listahintoja, jotka sisältävät sähköenergian ja siirron hinnan lisäksi kaikki verot.