Hyviä uutisia tiistailta 8. kesäkuuta 2010:

Finnair palaa Brommaan

Finnair Finnairin kuosit palaavat Tukholman Bromman perinteikkäälle kentälle 48 vuoden jälkeen. Viimeksi yhtiö lensi reittilentoja Broommaan vuonna 1962, jolloin kansainvälinen liikenne siirtyi Arlandaan.
Finnair avaa elokuussa uuden nopean yhteyden Helsingistä Tukholmaan. Arlandan sijasta matkustaja voi valita perinteikkään Bromman kentän, joka sijaitsee aivan Tukholman keskustan tuntumassa lähellä Kistan aluetta, jolle on sijoittunut runsaasti kansainvälisiä yrityksiä.

- Uusi pikayhteys palvelee parhaiten liikematkustajia, jotka matkustavat usein Helsingin ja Tukholman väliä. Bromman lentoasema on erittäin tehokas. Lähtöselvityksen voi tehdä 15 minuuttia ennen lähtöä, mikä lyhentää kokonaismatka-aikaa, Finnairin reittisuunnittelusta vastaava johtaja Petteri
Kostermaa
kertoo.

Finnair lentää Brommaan kaksi kertaa päivässä arkena ja sunnuntaisin kerran. Pikayhteys avataan 16.8. Finnairin lisäksi myös yhtiön tanskalainen yhteistyökumppani Sun-Air aloittaa päivittäisen vuoron reitillä. Finnairin ja Sun-Airin yhteistyö tarjoaa myös ruotsalaisille asiakkaille erinomaiset yhteydet Aasiaan.

Bromman-reitin lisäksi Finnair lentää 50 viikoittaista lentoa Helsingin ja Arlandan välilllä. Vuoteen 1962 asti Finnairin Tukholman-lennot laskeutuivat Brommaan, ennen kuin Arlandan kenttä valmistui ja kansainvälinen liikenne siirtyi sinne.

Bromman kentällä sovelletaan erittäin tiukkoja ympäristö- ja melurajoituksia, mikä asettaa suuret vaatimukset operoivalle lentokalustolle. Finnair lentää Bromman-reittiä uudenaikaisilla Embraer-koneilla.

www.finnairgroup.com

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.