Hyviä uutisia tiistailta 7. helmikuuta 2012:

Finnsurfin menestys sai jatkoa Australiassa

jukka karhunen Hellettä ja palmujen kohinaa ei välttämättä tarvita. Rumon Chapman, yksi elokuvan tähdistä, tietää, että 6 asteen pakkasessakin voi surffata.
Suomalainen surffausdokumentti Finnsurf palkittiin parhaana dokumenttina tammikuun lopulla Yallingup Surfilm –festivaaleilla Australiassa.

Finnsurf on ensimmäinen suomalainen surffausdokumentti. Se kertoo viidestä intohimoisesta surffaajasta, jotka surffaavat Suomessa kylmistä sääoloista huolimatta. Elokuvan ohjaaja Aleksi Raijn mukaan elokuvaa alettiin suunnitella jo Ilosaarirockissa vuonna 2007.

— Elokuva syntyi rakkaudesta lajiin. Surffaus ja vesi ovat visuaalisia aiheita ja surffaajien tarinat kiinnostavia. Myös nämä asiat innoittivat elokuvan tekoon, hän sanoo.

Finnsurf menestyi myös vuonna 2011 järjestetyissä kansainvälisissä elokuvakilpailuissa: Dokumentti palkittiin Slovenian Bovek Outdoor Film -festivaaleilla parhaana urheiluelokuvana. Lontoon Surf Film -festivaaleilla se sai puolestaan Spirit of the Festival –palkinnon.

Kansainvälinen menestys tuntuu Raijsta hyvälle. Hän toivookin, että elokuva ja sen tekijät kiertävät vielä paljon maailmaa.

— Dokumentissa on kysymys intohimosta ja unelman elämisestä. On ollut hienoa nähdä, että elokuva on koskettanut paitsi surffaajia, myös niitä, jotka eivät lajia harrasta.

Finnsurf esitetään seuraavan kerran 15. helmikuuta Helsingin Doc Lounge -tapahtumassa Pacifico-ravintolassa. Dokumentin voi nähdä myös 16. helmikuuta Jyväskylän Arktisen upeeta -festivaaleilla.

www.finnsurf.fi
www.yallingupsurfilm.com.au

SK



Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.