Hyviä uutisia keskiviikolta 24. helmikuuta 2010:

Fortum rakentaa 140 miljoonan euron jätevoimalan Liettuaan

Lehtikuva / Vesa Moilanen Fortum helpottaa osaltaan Itämeren alueen ympäristöongelmia muutamalla Klaipedan jätteet energiaksi.

Fortum rakentaa uuden sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen Klaipedan kaupunkiin, Liettuaan. Investoinnin suuruus on noin 140 miljoonaa euroa.

Voimalaitos käyttää polttoaineinaan yhteiskunta- ja teollisuusjätettä sekä biopolttoaineita. Voimalaitoksen lämmöntuotannon kapasiteetti on noin 50 megawattia ja sähköntuotantokapasiteetti noin 20 MW. Tuotettu kaukolämpö myydään Klaipedos Energija-yhtiölle ja sähkö myydään valtakunnan verkkoon Liettuassa.

Uudella voimalaitoksella tuotettu kaukolämpö korvaa Klaipedos Energijan vanhaa maakaasuun perustuvaa erillistä lämmöntuotantoa. Siirtyminen lämmön ja sähkön yhteistuotantoon lisää energiantuotannon tehokkuutta merkittävästi aiempaan verrattuna. Lisäksi lämmöntuotannon CO2-päästöt alueella alenevat tuntuvasti.

Fortumin uusi yhteistuotantolaitos on ensimmäinen jätettä polttoaineena hyödyntävä voimalaitos Baltian maiden alueella. Sillä tulee olemaan olennainen rooli Klaipedan kaupungin alueen jätehuollossa ja sen ansiosta jätteiden kaatopaikkasijoitusta alueella voidaan vähentää merkittävästi.

www.fortum.fi

KK

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.