Hyviä uutisia torstailta 18. helmikuuta 2010:

Haitiin pystytettiin suomalainen paloasema

Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen Haitiin lähtevä Punaisen ristin liikkuva klinikka lastattiin Tampereen lentoasemalla 15. tammikuuta 2010

Puolentoista viikon ajan alueella työskennellyt palomestari Marko Rosted pystytti avustustyöntekijöiden avulla suomalaisten lahjoittaman paloaseman.

Tullessani alueelle en kulkenut keskustan tai pahiten kärsineen alueen kautta, mutta yhtenä päivänä olin käymässä alueella ja näky oli aika lohduton! Onneksi nyt siellä ollaan jo saatu katuja hieman auki, ja siten helpotettua päivän toimintojen suorittamista. Sanotaanko näin, että kaupunkikuva oli sellainen, ettei sitä unohda, kertoo kansainvälisessä toimintaryhmässä työskentelevä Rosted Ylen Turun alueuutisille.

Toimintaryhmä on kouluttanut leirin henkilökuntaa aseman käytössä. Rosted vastaa leirin paloturvallisuudesta. Kahden muun suomalaisen voimin pystytettyyn asemaan kuuluu 20 kuutiota vettä, palopumppu sekä satoja metrejä letkuja, käsisammuttimia, palovaroittimia ja suihkuputkia. Asema sijaitsee viisi kilometriä Port-au-Princen lentökentältä ja leirille on tarkoitus palkata jatkossa paikallista työvoimaa.

Pohjoisesta saapuvalle avustustyöntekijälle Haitin lämpimässä ilmastossa työskentely voi osoittautua haastavaksi.

Lämpötila nousee päivällä jopa yli 40 asteeseen. Tämä aiheuttaa erityistarkkailua nesteytyksen suhteen. Tietysti työnteko kuumuudessa on ainakin alussa hieman hankalaa, kun tulee sieltä lumien maasta tänne, Rostedt raportoi Ylen uutisille.

www.yle.fi

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (6)

Gracyn ma 8.8.2011 klo 3:53
This has made my day. I wish all positngs were this good.
muoszexyzu ma 8.8.2011 klo 21:32
JGCLGj awgueebpbwqb
alhrkpjec ke 10.8.2011 klo 17:34
u91bUR kifmndlbofwu