Halti jatkaa alppihiihdon MM-kisojen
pääsponsorina Garmisch-Partenkirchenissä 2011
Halti.fi Näkyvyys kansainvälisissä arvokisoissa on Haltin markkinoinnin avaintekijöitä.Halti on Saksan Garmisch-Partenkirchenissä 07.-20.02.2011 käytävien Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) alppihiihdon MM-kilpailujen virallinen vaatettaja sekä yksi pääsponsoreista. Sopimus pitää sisällään myös kisaorganisaation sekä 1200 vapaaehtoistyöntekijän vaatettamisen.
Yhteistyösopimuksella Halti jatkaa vahvaa panostusta kansainväliseen tuotemarkkinointiin sekä vahvistaa yhteistyötä kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kanssa. Ensimmäisen kerran Halti toimi virallisena vaatettajana MM-kilpailuissa Ruotsin Åressa 2007. Vuonna 2009 yhteistyö jatkui Ranskan Val d'Iseressä. GAP2011 projektin myötä katse suuntautuu jo Schladmingiin, missä järjestetään vuonna 2013 seuraavat alppihiihdon MM-kilpailut.
- Yhteistyö Haltin kanssa on sujunut loistavasti aina siitä saakka kun Halti tuli mukaan kuvioon vuonna 2007 Åren alppihiihdon ja Sapporon pohjoismaisten lajien MM-kilpailuihin. Jatkamme yhteistyötä samassa positiivisessa yhteishengessä, Kansainvälisen hiihtoliiton presidentti Gian Franco Kasper sanoo.
Garmisch-Partenkirchenissä käytävät kilpailut tapahtuvat keskellä Haltille merkittävää markkina-aluetta, saksankielisiä Alppeja. Haltin GAP2011 -mallisto tulee myyntiin kuluttajille talvikautena 2010-2011. Kisamalliston ja fanituotteiden jakelusta on yksinoikeudella sovittu Saksan Intersportin kanssa.
KK
Kommentit (5)