Hyviä uutisia keskiviikolta 18. tammikuuta 2012:

Konesaleille tunnustusta energiatehokkuudesta

Googlen palvelinsali avattiin Summan vanhaan paperitehtaaseen syyskuussa 2011. Googlen palvelinsali avattiin Summan vanhaan paperitehtaaseen syyskuussa 2011.

Wired-lehti on nostanut kaksi suomalaista konesalia maailman yhdeksän energiatehokkaimman joukkoon, uutissivusto It-viikko kertoo.

Energiapihimpien konesalien listan kolmanneksi yltää Haminassa sijaitseva Googlen datakeskus. Keskus avattiin viime vuonna vanhaan Summan paperitehtaaseen ja se käyttää merivettä palvelinten jäähdytyksessä. Listan seitsemäntenä on puolestaan Tieto Oyj:n Espoon konesali, joka syöttää palvelinten tuottamaa lämpöenergiaa kaukolämpöverkkoon.

Wired arvioi konesalien energiatehokkuutta alalla yleisesti käytetyn Power Utilization Effectiveness –suhdeluvun avulla, joka kertoo konesalin kokonaisenergiatarpeen suhteessa sen sisältämien IT-laitteiden energiankulutukseen. Mitä pienempi suhdeluku, sitä energiatehokkaammin konesali toimii.

Googlen Haminan konesalin PUE-arvo on lehden mukaan 1,14 ja Tiedon Espoossa sijaitseva sali saa arvon 1,2-1,3. Useimmat maailman konesaleista sijoittuvat vastaavassa mittauksessa välille 2,0-3,0.

Listauksen ekotehokkaimmaksi datakeskukseksi arvioitiin Facebookin Yhdysvaltain Oregonissa sijaitseva konesali, joka käyttää jäähdytyksessä ulkoilmaa erityisen tehokkaasti. Euroopasta listalle mahtuivat suomalaisten konesalien lisäksi Islannissa sijaitseva datakeskus.

Wired arvioi jutussa vuonna 2011 käyttöön otettuja konesaleja.

www.wired.com

MK