Harri Nummen keksintö vähentää peltivaurioita parkkihalleissa
Lehtikuva/ Kimmo Mäntylä Tulevaisuudessa parkkihallien pylväät voivat olla yllättävän pehmeitäHarri Nummi on voittanut "Soft Park" -nimisellä keksinnöllään lahtelaisen liikeidean jalostuskilpailun pääpalkinnon. Keksintö kohentaa parkkihallien ajoneuvoturvallisuutta, nimensä jalostuskilpailulle lainannut menestysyrittäjä ja sijoittaja Jalo Paananen sanoo.
Nummi on keksinyt vuorata parkkihallien betonitolpat judotatamimaisilla pehmusteilla, jotka suojaavat autoja kolhuilta. Kauppiaat voivat lisäksi varustaa pehmusteet mainoksillaan.
Palkintoraadin ihmeteltyä sitä, miksei kukaan ole aiemmin tehnyt näin mainiota keksintöä, Nummi vastasi ykskantaan, että tarvitsee katsoa vain hänen omaa lommoilla olevaa autoaan niin keksinnöt syyt selviävät.
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n on vuodesta 2005 lähtien järjestänyt erityisen Liikeidean jalostuskilpailun. Tänä vuonna toiselle sijalle ylsi Jouni Heikkilä kiinteistöjen paloturvallisuutta parantavalla "Älykäs kiinteistöinformaatio" -keksinnöllä. Kolmas palkinto jaettiin kahden idean, AKV Group Oy:n 'Monipolttoainekattilan' sekä Ruutupuu Oy:n ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy:n 'TopdoX' kesken.
Kunniamaininnan sai Kati Stenbäck ideallaan 'Huonekalumoduuli KOLO'. Palkintojen saajat julkistettiin ja palkittiin Sibeliustalolla Lahdessa joulukuussa.
Elektroniikkavalmistaja Eimon entisen pääomistajan Jalo Paanasen luotsaama palkintoraati arvioi kilpailuun osallistuneita ideoita seuraavin perustein: idean tuoreus ja innovatiivisuus, merkittävyys toimialalla, liiketoimintapotentiaali, toiminnan käynnistymisen vaatima aika sekä idean ja sen kaupallistamistamisen selkeys.