Hyviä uutisia tiistailta 15. joulukuuta 2009:

Hartwallin Aurasta Turun virallinen kulttuuripääkaupunkiolut

Hartwall
Juomayhtiö Hartwall ja Turun kulttuuripääkaupunkivuotta valmisteleva Turku 2011 -säätiö ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jossa Aurasta tulee juhlavuoden virallinen olut. Kulttuuripääkaupunkivuodesta tulee yksi Hartwallin nimikkohankkeista.

Sponsorointisopimuksen summaa ei ole julkistettu, mutta sen arvellaan asettuvan Finnairin kanssa tehdyn aiemman sopimuksen tasolle. Säätiö on tehnyt tähän mennessä 1,5-2 miljoonan euron arvosta sopimuksia. Muita kumppaneita ovat muun muassa Tallink Silja, S-ryhmän Turun Osuuskauppa ja Turku Energia.

Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón sanoo Turun iloitsevan saadessaan kumppaniksi Hartwallin kaltaisen modernin mutta pitkät perinteet omaavan yrityksen.  

- Hartwall on omalla toimialallaan osa suomalaista kulttuurihistoriaa. On ilahduttavaa, että Hartwall nostaa esille nimenomaan turkulaisille tärkeän Aura-oluen.
 
Sopimuksen myötä Hartwallin tuotteita nautitaan kulttuuripääkaupungin tilaisuuksissa. Aura-olut pukeutuu kulttuuripääkaupungin mukaiseen erikoisetikettiin jo ensi vuoden alussa. Aura-olut oli jonkin aikaa pois markkinoilta, mutta palasi takaisin vuonna 2004 Turun kaupungin 775-vuotisjuhlan kunniaksi.
 
www.hartwall.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Dragon ti 25.10.2011 klo 9:28
You put the lime in the coconut and drink the arcilte up.
ksvodgll ti 25.10.2011 klo 13:07
OF9MtD uaqtrihtugio
zyvvujrly pe 28.10.2011 klo 17:49
OPPB8b mivyopghzxre