Helsingin Energia perusti juhlarahaston Itämeri-tutkimukseen
Lehtikuva / Timo ToivanenRahaston pohjiksi Helsingin Energia sijoitti 100 000 euroa. Lahjoitus vahvistaa edelleen Helsingin kaupungin ja yliopiston Itämeriyhteistyötä. Kesäkuussa kaupunki lahjoitti yliopistolle varat Itämeren suojelun ekonomian viisivuotisen professuurin perustamiseen.
Rehtori Thomas Wilhelmssonin mukaan yliopisto arvostaa suuresti rahaston perustamista. Hän korostaa, että Itämeren ympäristökuormitus on monitahoinen ongelma, joten ratkaisujen löytämiseksi tarvitaan usean eri tieteenalan yhteistyötä.
– Rahasto konkretisoi kumppanuuttamme jälleen uudella tavalla. Rahasto osuu myös yhteen käynnistyvän varainhankintakampanjamme kanssa, jonka yksi pääteemoista on Muuttuva Itämeri – yhteinen haasteemme, Wilhelmsson sanoo.
www.helsinki.fi
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.