Hotelliketju Omena laajentaa
Lehtikuva/Pekka Sakki Vuodesta 2003 toiminut Omenahotelli laajenee PohjoismaissaHotelliketju Omena laajentaa Suomen ulkopuolelle. Ketju avaa uuden hotellin Kööpenhaminan keskustaan kesäkuussa 2010. Omenahotelleja avataan lähiaikoina Tanskan lisäksi Ruotsiin ja Norjaan. Tavoitteena on myöhemmin laajentaa toimintaa myös muihin Euroopan maihin. Neuvotteluja liiketiloista käydään tällä hetkellä mm. Tallinnassa ja Moskovassa.
Hotelliketjun toimitusjohtaja Mats Rosengård uskoo Omenahotellin pärjäävän hyvin Kööpenhaminan kilpailluilla markkinoilla. Omenan allekirjoittama vuokrasopimus käsittää noin 230 Omena-hotellihuonetta. Jokaisessa huoneessa on tilaa neljälle aikuiselle eli yhteensä 920 henkilölle.
Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Omenahotellia. Uusin ja samalla suurin Omenahotelleista avattiin Tampereella 1.10. Ensimmäinen nykyisen konseptin mukainen Omenahotelli avattiin Tampereella 8. lokakuuta 2003. Tavoitteena on laajentua Suomessa noin 30 Omenahotellin ketjuksi. Omenahotelli on Kotipizzan perustajan Rabbe Grönblomin ideoima konsepti. Hotelleissa ei ole vastaanottotiskiä, vaan sisäänkirjautuminen ja poistuminen on automatisoitu tietokoneiden avulla.
Kommentit (5)