Hyviä uutisia keskiviikolta 30. marraskuuta 2011:

Innosuomi-palkinnot jaettiin älykkäille järjestelmille ja palveluille

Wegera Yksi Innosuomi 2011 -palkituista on Wegera Oy:n Kolibri, maailman pienin yleiskäyttöinen 5-akselinen CNC-kone. Yksi Innosuomi 2011 -palkituista on Wegera Oy:n Kolibri, maailman pienin yleiskäyttöinen 5-akselinen CNC-kone.
Tasavallan presidentin Innosuomi-palkinnot on jaettu 18. kerran innovatiivisille yrityksille.

Kilpailun teemana oli tänä vuonna älykkäät järjestelmät ja palvelut. Teemalla haluttiin kannustaa yrityksiä ja yhteisöjä hyödyntämään tuotteissaan älykkäitä ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja uuden teknologian ja toimintatapojen avulla.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 200 kilpailuehdokasta, joista valittiin viisi valtakunnallista voittajaa ja kaksi kunniamaininnan saanutta yritystä. Pääpalkinnot menivät Cieltum Oy:lle Ulvilaan, Creanex Oy:lle Tampereelle,  Eazybreak Oy:lle Helsinkiin, MeVEA Oy:lle Lappeenraantaan ja Wegera Oy:lle Oulunsaloon.

Cieltum on erikoistunut laitteen elinkaaritiedon hallinnan ohjelmistopalveluun, jolla voidaan hallita laitteeseen kohdistuvaa tietoa valmistuksesta romutukseen saakka. Creanex on puolestaan kehittänyt ohjausjärjestelmien testausratkaisun, joka tehostaa metsä- ja kaivosalan konevalmistajien tuotekehitystyötä.

Eazybreak palkittiin luontoisetujen hallinnan sähköistämisestä. Yritys korvaa paperiset lounas-, liikunta- ja kulttuurisetelit sähköisellä palvelulla ja kännykässä toimivilla mobiiliseteleillä.

MeVEAn palkittu tuote on uuden sukupolven tuotekehityssimulaattori, joka mahdollistaa prototyyppien määrän vähentämisen. Wegeran palkittiin kehittämästään Kolibrista, joka on pienikokoinen cnc-moduli vaikeamuotoisten kappaleiden koneistamiseen.

Kunniamaininnat menivät Ligum Oy:lle ja tämän mittaus- ja monitorointipalvelulle puhtaan veden ja muiden nesteiden laadunvarmistamiseen, sekä musiikinopetusta internetin välityksellä tarjoavalla Rockway Oy:lle.

Valtakunnallisten palkintojen lisäksi on syksyn aikana eri puolella Suomea jaettu maakunnalliset Innosuomi-palkinnot. Lisäksi järjestettiin varusmiesten Innoint-keksintökilpailu ja koululaisten Innokoulu-ideointitapahtuma.

Vuonna 1994 perustetun Innosuomen tehtävänä on edistää luovuutta, osaamista ja yrittäjyyttä Suomessa siten, että edellytykset kaikinpuoliseen hyvinvointiin koko maassa paranevat. Innosuomi-kilpailussa palkitaan sekä teknisiä että palveluinnovaatioita ja niiden yhdistelmiä. Innosuomen suojelijana toimii tasavallan presidentti.

www.innosuomi.fi

EH