IT-Suomi kiinnostaa kiinalaisia
Lehtikuva/Mikko Stig Suomeen perustettava Kiina-innovaatiokeskus on Euroopan ensimmäinen laatuaanPääkaupunkiseudulla toimiva Greater Helsinki Promotion-yritys on perustamassa yhteistyössä Tekesin kanssa Kiina-innovaatiokeskusta. Ensi vuoden neljänneksellä toimintansa aloittava keskus on Euroopan ensimmäinen. GHP puolestaan avasi oman toimipisteensä Kiinaan puolitoista vuotta sitten.
- Päätös perustui siihen, että Tekesin Kiina-toimijat olivat tyytymättömiä siihen, ettei Kiinassa ollut suomalaista tahoa, joka auttaisi herättämään kiinalaisyrityksen kiinnostuksen Suomea kohtaa ja sitten investoimaan tänne, totesi GHP:n toimitusjohtaja Tatu Laurila TiVi:n haastattelussa.
Toiminnan taustalla on ollut lisäksi kasvava IT-toiminnan keskittäminen Suomeen Kiinasta. Suomessa toimii noin kymmenkunta kiinalaisyritystä, joiden investointien määrä on arviolta 20-30 miljoonaa euroa. Tähän mennessä Suomeen on tullut GHP:n avustuksella neljä oman alan merkittävää kiinalaisyritystä, kuten tietoliikenneratkaisuja toimittava Guawei ja hyvinvointipalveluita tarjoava China Liangtse.
Greater Helsinki Promotionin tavoitteena on houkutella innovaatiokeskuksen kautta Suomeen 10-15 kiinalaisinvestointia. Prospektilistalla on useita isoja teknologiayrityksiä, jotka kaikki kuuluvat alansa suurimpiin yrityksiin Kiinassa. Toimijoista osa on Nokian alihankkijoita, jotka haluavat hyödyntää suomalaista osaamista ja kehitystoimintaa.
Lisätietoa: