Hyviä uutisia maanantailta 8. maaliskuuta 2010:

Itellalta postimerkkisarja naisten kunniaksi

itella.fi Suomalaiset vaikuttajanaiset saivat ensimmäistä kertaa oman postimerkkisarjan

Itella on julkaissut kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi kuuden postimerkin vihkon, jossa komeilee suomalaiset naisvaikuttajat. Oman postimerkin saivat muun muassa akateemikko Leena Palotie, viihdetaiteilija Aira Samulin ja professori Elina Haavio-Mannilla.

– Ensimmäisen kerran Suomessa on nyt julkaistu kokonainen merkkisarja nykypäivän vaikuttajanaisista. He kaikki ovat omalla tekemisellään saavuttaneet vaikuttaja-asemansa, moni myös kansainvälisesti, kertoo Postimerkkikeskuksen liiketoimintajohtaja Markku Penttinen.

Merkit ovat suunnittelija Päivi Vainionpää käsialaa. Hän suunnitteli jokaisesta silhuettikuvan, johon on nostettu esille jokaisesta vaikuttajanaisesta. jotain omintakeista, kuten punaiset kengät tai sulkakynä. Penttisen mukaan loppukuusikko valikoitui pitkän harkinnan jälkeen.

Naistenpäivän merkkejä voi ostaa kioskeista, päivittäistavarakaupoista ja Postin verkkokaupasta.  

www.itella.fi

AH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Suevonne la 25.6.2011 klo 8:29
Tocduhown! That's a really cool way of putting it!
yvnpqy la 25.6.2011 klo 14:46
fNovqz byiqbnunimmb
yiklmuooj ma 27.6.2011 klo 19:07
m8jKP5 ftwrjalqrtza