Hyviä uutisia perjantailta 2. lokakuuta 2009:

Julkiset palvelut monipuolisemmiksi käyttäjien ideoilla

Kansalaismedia Somus
Julkishallinnon tuottamalle informaatiolle etsittiin uusia sovelluksia ja käyttötapoja juuri päättyneessä Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailussa. Kilpailun tarkoituksena oli saada suomalaiset tuottamaan uusia sähköisiä palveluita toisilleen, käyttäen apunaan erilaisia julkisia tietokantoja.

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettyyn kilpailuun osallistui 23 työtä. Kilpailun voittajat palkittiin torstaina 2.10.2009 Tampereella järjestetyn MindTrek-konferenssin yhteydessä.

Valmiiden sovellusten sarjassa parhaana palkittiin ”Nomen est omen” -sovellus, jonka avulla voi analysoida suomalaisten sukunimien yleisyyttä, alkuperää ja sosiaalista asemaa. Toiseksi sijoittui ”Legiskooppi” -niminen sovellus, joka jakaa käyttäjille tietoa eduskunnassa hyväksytyistä laeista ja lakiehdotuksista ja mahdollistaa kansalaisen omien mielipiteiden vertailun kansanedustajien tekemiin valintoihin.

Idea-sarjan parhaana palkittiin ”Tax Tree”, joka visualisoi hallinnon
budjetointia puu-metaforalla.

Kilpailun suojelijana toimi kansanedustaja Jyrki Kasvi, jonka mukaan kilpailu osoitti, että julkisia datavarantoja on mahdollista avata yleiseen käyttöön kansalaisille ja organisaatioille uudenlaisten julkisten palveluiden luomiseksi.

- Kilpailu näytti myös, että kansalaiset haluavat panostaa aikaa ja vaivaa uudenlaisten palveluiden kehittämiseen, Kasvi toteaa.

Kilpailun esikuva on Yhdysvalloissa järjestetty Apps for Democracy -kilpailu. Suomen kilpailun toteutuksesta vastasi Suomen Akatemian rahoittama Somus-hanke yhdessä MindTrek-konferenssin ja Forum Virium Helsingin kanssa. Julkishallinnon yhteistyötahoina mukana olivat Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö ja suomi.fi -portaali.

Lue lisää kilpailusta ja voittajatöistä.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.