Hyviä uutisia perjantailta 19. maaliskuuta 2010:

Jyväskylän yliopisto aloittaa uudenlaisen yhteistyön Pietarissa

Lehtikuva / Heikki Saukkomaa Jyväskylän yliopisto haluaa syventää yhteistyötä ulkomaisten kumppanien kanssa.
Jyväskylän yliopisto ja pietarilainen Steklov Institute of Mathematics ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen uuden soveltavan matematiikan keskuksen perustamisesta. Uudenlaisen yhteistyön tarkoituksena on lisätä tutkija- ja jatko-opiskelijavaihtoa osapuolten välillä sekä järjestää yhteisiä kansainvälisiä konferensseja ja muita tieteellisiä tapahtumia. Jyväskylästä hankkeeseen osallistuvat matemaattis-luonnontieteellinen ja informaatioteknologian tiedekunta.

Yhteisen keskuksen avulla halutaan lisätä teoreettista tutkimusta ja kehittää matematiikan ja tieteellisen laskennan koulutusohjelmia. Tavoitteena on myös lisätä yhteistyötä entisten neuvostotasavaltojen ja EU-maiden välillä etenkin Baltian alueella.

– Jyväskylän yliopiston uusiin kansainvälistymistavoitteisiin kuuluu syvenevä yhteistyö tärkeimpien ulkomaisten kumppaneiden kanssa. Yhteisen yksikön perustaminen arvostetun pietarilaisen
instituutin kanssa on uudenlaisen yhteistyön edelläkävijä, rehtori Aino Sallinen kertoo.

www.jyu.fi

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.