Hyviä uutisia torstailta 13. toukokuuta 2010:

Kajaaniin lisää mittaus- ja tietojärjestelmäosaamista

www.kajaani.fi
Hallitus on hyväksynyt lisäbudjettiin määrärahan voima-ja virtauslaboratoriotoiminnan käynnistämiseen Kajaanissa. Mittatekniikan keskuksen arvioidaan työllistävän lähes 10 henkilöä tulevina vuosina.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mukaan Kainuun alueen vahvuuksien määrätietoinen kehittäminen on äärimmäisen tärkeää perinteisen toiminnan kohdatessa vaikeuksia. UPM:n paperitehtaan lopetettua toimintansa, kilpailukykyä vahvistetaan tukemalla Kajaanin mittaustekniikkakeskittymää.

- Uskon vahvasti, että Kajaanin osaaminen erityisesti mittaustekniikassa, ajoneuvotietojärjestelmissä ja peli- ja simulointitekniikassa voi nousta maailman kärkeen. Tämä tietäisi Kainuuseen kymmeniä uusia yrityksiä ja huomattavaa kasvua nykyisille yrityksille, toteaa Pekkarinen.

Kajaanissa ja Sotkamossa sijaitsee Oulun yliopiston mittalaitelaboratorio, biotekniikan laboratorio, tietojenkäsittelytieteiden Kajaanin yksikkö sekä CWC:n Kainuun yksikkö. Mittatekniikan keskus tulee tekemään alkuvaiheessa yhteistyötä 50 yrityksen kanssa. Yhteistyöyritysten lukumäärää on tarkoitus nelinkertaistaa ajan mittaan.

Kesällä aukaistavan Mittatekniikan keskuksen laboratorion perustamiskustannukset ovat noin 1,3 miljoonaa euroa. Voima- ja virtauslaboratoriotoimintojen laitteisto toimitetaan Lahti Precision Oy:ltä ja sen tulostoimintaa avustaa Mikes.

www.tem.fi

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä artikkelia.