Kansainväliset suorat sijoitukset kasvuun tänä vuonna

Kansainvälisten suorien sijoitusten ennustetaan lähtevän maltilliseen nousuun vuonna 2010.
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD:n arvion mukaan kansainvälisten suorien sijoitusten lasku saavutti pohjatason vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä.
Suomeen sijoittui viime vuonna 128 uutta ulkomaista yritystä. Se on noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Huippuvuoteen 2007 verrattuna sijoitusten kappalemäärä on pudonnut alle puoleen. Kehitys Suomessa on noudattanut kansainvälisiä trendejä.
Kuluvalle vuodelle odotettavissa oleva kansainvälisten investointien kasvu tuo mahdollisuuksia myös Suomelle. "Suomi voi hyötyä ulkomaisista investoinneista useilla toimialoilla. Ulkomaiset yritykset monipuolistaisivat suomalaista innovaatiojärjestelmää ja toisivat maahan pääomaa sekä osaamista", arvioi Invest in Finlandin toimitusjohtaja Tuomo Airaksinen.
Innovaatiotoiminnan kehittäminen on yksi merkittävimmistä tavoista lisätä tuottavuutta Suomessa. Innovaatiojärjestelmässämme on kuitenkin arvioiden mukaan runsaasti kehitettävää: kansainvälisten toimijoiden puute on yksi suurimmista haasteista.
Osaamisen lisäksi ulkomaiset yritykset tuovat Suomeen työpaikkoja. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaiset yritykset työllistävät tällä hetkellä noin 243 000 suomalaista eli 16 prosenttia kaikista työntekijöistä.
Kommentit (4)