Hyviä uutisia torstailta 22. lokakuuta 2009:

Kansalaiset odottavat palvelusetelistä apua jonojen purkuun

Lehtikuva / Kimmo Mäntylä Hammashoidon jonojen purkaminen on idealistan kärkipäässä, kun pohditaan palvelusetelille sopivia käyttötarkoituksia.

Suomalaiset odottavat palvelusetelin käyttöönoton tuovan helpotusta erityisesti julkisten hammaslääkäri- ja mielenterveyspalvelujen jonoihin. Myös erilaisten kotipalvelujen sekä lasten- ja vanhustenhoidon ongelmia voitaisiin loiventaa palvelusetelin avulla.

Tiedot perustuvat verkossa avatun kansalaiskeskustelun viiden ensimmäisen viikon tuloksiin.

Palvelusetelistä voisi keskusteluun osallistuneiden mielestä toimia hyvän arjen mahdollistajana esimerkiksi vanhuksille ja omaishoitajille, jotka setelin avulla voisivat saada tuki- ja virkistyspalveluja.

Vastaajien arvioinneissa korostui huoli vanhusten yksinäisyydestä ja huonokuntoisuudesta, ja vastaajat toivoivat mahdollisuutta käyttää palveluseteliä esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalveluihin - yleensäkin sellaisiin palveluihin, jotka tukevat, henkistä ja fyysistä vireyttä, vanhusten yhdessä olemista ja tekemistä.

Kansalaiskeskustelu on avoinna vuoden loppuun osoitteessa www.sitra.fi/palveluseteli, ja sitä tuetaan sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Ensimmäisten viiden viikon aikaan Facebookin palvelusetelisivusto oli saanut yli 1200 fania. Sivuston kautta voi seurata palvelusetelikeskustelua, saada tiedon uusista raporteista, dokumenteista ja videoista.

Kansalaiskeskustelun Sitran Palvelusetelihankkeessa sekä sitä tukevan sosiaalisen median tuen on tuottanut helsinkiläinen Fountain Park Oy.

www.sitra.fi

www.fountainpark.com

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (5)

Eliza ke 14.9.2011 klo 7:26
God help me, I put aside a whole afternoon to firgue this out.
tdohgimk ke 14.9.2011 klo 12:20
E2dAoJ cisldtqgslwv
mcwurpayo pe 16.9.2011 klo 13:05
cSnLD9 oqisjpngptlo