Hyviä uutisia keskiviikolta 4. elokuuta 2010:

Kaupan alan työllisyys kääntyi vahvaan kasvuun

Lehtikuva/ Martti Kainulainen Kaupan alan työllisyysnäkymät ovat hyvät.
Kaupan alan työllisyys on lähtenyt keväällä voimakkaaseen kasvuun. Kaupan liiton mukaan työllisten määrä kasvoi huhti-kesäkuussa 25 000 henkilöllä alkuvuoteen verrattuna. Viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna työllisten määrä kasvoi 8 000:lla. Kokonaisuudessaan kaupan ala työllistää tänä vuonna noin 300 000 henkeä.

Kaupan liitto ennustaa kuitenkin koko vuonna vähittäiskaupan työllisyyden vähenevän puoli prosenttia viime vuoteen verrattuna, mikä johtuu alkuvuoden romahduksesta. Ensi vuonna työllisyyden odotetaan nousevan prosentin verran.

Auto- ja tukkukaupan työllisyys lähti kasvuun jo talvella, ja työllisten määrän odotetaan kasvavan sekä tänä että ensi vuonna. Näillä aloilla taantumaan on Kaupan liiton mukaan sopeuduttu pitkälti lomautuksilla irtisanomisten sijaan.

– Hyvistä ja ammattitaitoisista työntekijöistä on yritetty pitää kiinni ja nyt he ovat palanneet takaisin töihin, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.

Myös vähittäiskaupan myynnin arvo on ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kasvanut. Kasvua on ollut noin kolme prosenttia, ja Kaupan liitto ennustaa samanlaista kasvua koko vuodelle 2010. Ensi vuoden kasvuennuste on noin kaksi prosenttia.

Kaupan liitto edustaa elinkeinoelämän suurinta yksittäistä toimialaa kauppaa. Liiton piirissä on noin 7 000 jäsenyritystä.

www.kauppa.fi

EH

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kerro niistä muillekin!

* Täytäthän kaikki kentät

Kommentit (4)

Ivalene ma 24.10.2011 klo 17:56
Wow, this is in every respect what I neeedd to know.
lbfbytmfsld ti 25.10.2011 klo 12:20
VdFKoQ pnpcetsjnzcp